 |
 |
Mikael Konttinen |
|
 |
 |
Reckless Love |
|
 |
 |
Maailman kauneimmat joululaulut |
|
 |
 |
Onnen Laulut |
|
 |
 |
 |
| 11.11. julkaistava Onnen Laulut on upea kokonaisuus suomalaisten rakastamia onnellisia kappaleita. Levylle on koottu Helsingin Sanomien juttusarjan ja äänestyksen perusteella suomalaisten valitsemia Onnellisia Lauluja. Levy on sisaralbumi muutama vuosi sitten julkaistulle Synkkien laulujen maa- kokoelmalle.
Albumilla esiintyvät Suomalaiset tähtikaartin artistit; Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä, Kauko Röyhkä, Chisu, Tommy Lindgren, Puppa J, Vesterinen, Kristiina Wheeler, Terhi Kokkonen, Janne Laurila, Olavi Uusivirta ja Mikko von Hertzen.
Joel Melasniemen tuottamalla levyllä uuden muodon ovat saaneet mm. Laurin Tähkän ja Paula Koivuniemen duetoima Kulkuri ja Joutsen, Kauko Röyhkän ja Terhi Kokkosen hauraasti tulkitsema Pieni ja hento ote sekä Kristiinan Wheelerin groovaava Tiina menee naimisiin.
|
|
|
|
 |
 |
Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Tänään ei huomista murehdita |
|
 |
 |
 |
|
Tänään ei huomista murehdita -albumi on ollut huikean odotettu levy – levyn ennakkotilaukset ylittivät jo reilusti platinarajan ja levy on saavuttanut myös tuplaplatinaa (60.000)!
Albumin eka sinkku Suudellaan oli kesän kovimpia hittejä ja vahva radiosoitto on jatkunut Kylkeen kyhnytä-kappaleellakin. Levyn tuottajana on toiminut jo kahdelta edelliseltä albumilta tuttu Riku Mattila, jonka johdolla yhtye on noussut taas todella kovaan kuosiin. Bongaa Suomen suosituin poppoo keikoilla kautta maan!
[Kotisivut] |
|
|
|
 |
 |
Vesterinen yhtyeineen - Jönköping |
|
 |
 |
 |
| Mitä tapahtui Hokkasen Timolle?- ja Kukaan ei koskaan- sinkuista Suomen kansalle tutuksi tullut Vesterinen Yhtyeineen julkaisi debyyttialbuminsa Jönköping 26.elokuuta. Levy nousi ensimmäisellä listaviikolla hienosti albumilistan sijalle 12!
Vesterinen Yhtyeineen juhlisti Jönköping- albuminsa julkaisua upealla keikalla ravintola Bellyssä Helsingissä viime viikon keskiviikkona. Paikalla oli runsaslukuinen yleisö bändin faneja, ystäviä ja median edustajia joita hyväntuulinen bändi viihdytti Jönköping- albumin hienoilla tarinoilla. Myös kesän aikana kaikille tutuksi tullut Hokkasen Timo pääsi keikan aikana ääneen kun Vesterinen Yhtyeineen soitti yleisölle Hokkasen jättämän puhelinvastaajaviestin. Miehellä tuntuu olevan kaikki hyvin, ja bändi lupasi myös jatkossa kysellä Timon kuulumisia. Keikoilla sitten selviää mitä Hokkaselle milloinkin kuuluu.
Vesterinen Yhtyeineen keikkailee ahkerasti loppuvuoden aikana. Täydellisen listan keikkapaikkoineen voit käydä tarkastamassa osoitteesta www.livenation.fi [Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Villieläin - Julma satu |
|
 |
 |
 |
| Villieläin on piristänyt suomalaisen raskaan
musiikin kenttää mm. sinkkukappaleillaan Kaiverrettu hiekkaan, Kuoleman
suudelma ja Voittamaton. Voittamaton soi keväällä mittavasti jääkiekon
MM-kisojen tv-lähetyksissä ja sai aikaan runsaasti kuhinaa ja kyselyjä
yhtyeestä. Bändin debyyttialbumi Julma satu julkaistaan 19.8.
Villieläin kulkee rohkeasti omaa tietään
niin musiikillisesti, kuin visuaalisesti näyttävässä tyylissäänkin.
Villieläin yhdistelee musiikissaan taitavasti klassista laulua,
raskaita metalliriffejä ja nyrjähtäneitä konesoundeja. Sanoituksissa
liikutaan Grimmin satujen kaltaisissa synkissä maisemissa. Bändin
laulaja Nemilia on satumaisen näyttävä
koloratuurisopraano.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Aamupojat - Radiohitit |
|
 |
 |
 |
|
Kesän kuumottavimmat hitit tehtailee kaksikko nimeltä Aamupojat. Albumi Radiohitit julkaistiin 27.5. Ensimmäinen sinkkulohkaisu Muuvit soi keväällä NRJ:llä tehosoitossa ja se on myös soitetuimpia kappaleita klubeissa ja diskoissa, joten biisistä näyttää muodostuvan todellinen kesähitti. Uusin sinkku Eurodance jatkaa samalla linjalla! Radiohitit-albumilla vierailee liuta hienoja artisteja: mm. Elastinen, Frederik ja Movetronin Päivi Lepistö. Albumin kantavia teemoja ovat miehen kaipuu naisen luo (Beibi älä vonkaa, Irc-galleria), finanssikriisi (Pummi) sekä perinteinen ravintolaillanvietto (Illan viimeinen hidas, Junttidiskon kuninkaat, Tänä iltana).
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Traffic Island - Meet me in the middle class |
|
 |
 |
 |
|
Traffic Island julkaisee toisen albuminsa Meet Me In The Middle Class 25.3. Albumilta on alkuvuodesta irrotettu todelliseksi radiohitiksi muodostunut sinkku Words In My Mouth. Turkulainen rockylpeys erottuu uudella levyllään edukseen monella tapaa - kappaleet rullaavat välillä kepeän iloisesti, välillä raskaammin, mutta poissa on suomalainen perussynkeys. Oskari Ruohosen persoonallinen laulu siivittää albumin kymmenen kappaletta hienoksi kokonaisuudeksi ja biisit saavat jo haikailemaan ensi kesän pitkiin ja kuumiin iltoihin.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Maria Lund - Ajan sävel |
|
 |
 |
 |
|
Valovoimainen ja karismaattinen Maria todistaa uudella albumillaan kuuluvansa kotimaisten naisartistien kärkikaartiin. Suomirockin modernit klassikot pääsevät Marian kyydissä aikamatkalle svengaavalle 60-luvulle.
Ajan sävel sisältää useita yllättäviä ja svengaavia sovituksia suomirockin klassikkokappaleista – alkuperäisiin esittäjiin kuuluvat mm. Nightwish, Neljä ruusua, Apulanta, Uniklubi ja Kolmas nainen
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Kim Herold - DrunkSoberLoveMusic |
|
 |
 |
 |
|
Lahjakkaan musiikintekijän Kim Heroldin uusi albumi DrunkSoberLoveMusic on monipuolinen albumikokonaisuus. Levy sisältää hauskaa singer/songwriter-musisointia, oivallisia tuotannollisia ratkaisuja ja sanoituksissaan Kim panee itsensä likoon täysillä. Albumilta ovat tutuiksi tulleet jo hittisinkut Social Butterfly ja uutuus Love In A Bottle.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Sara - Veden äärelle |
|
 |
 |
 |
|
Veden äärelle on Saran viides pitkäsoitto. Jos yhtye edellisen levynsä myötä pyrki vapautumaan menneestä, tällä kertaa tekstiteemoista heijastuu tarve ankkuroitua ja katsoa taakseen. Puhtaasta nostalgiasta ja menneen kaihosta ei ole kyse. Sen sijaan valtaosa albumista katsoo taaksepäin pyrkien hyväksymään muutoksen sekä tunnistamaan menneestä palaset joita kantaa mukanaan, ja jotka tekevät taaksejääneestä kaipaamisen arvoista.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Valvomo - Toivo |
|
 |
 |
 |
|
Uudella levyllään, ”Toivo”, Valvomo jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin: jytääviä ja riemukkaita ralleja sekä pari valittua sanaa siinä sivussa. Eikä kesän kreisibailausmentaliteettiakaan ole unohdettu: ska-tyyliin puksuttavassa ”Soo soo” –kappaleessa istutaan pussikaljalla puistossa ja riekutaan bileissä, vaikka joka päivä..
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Mikael Konttinen - Tuntematon tie |
|
 |
 |
 |
|
Mies ja ääni! Nuori iskelmälupaus, Mikael Konttinen, debytoi 5. maaliskuuta Tuntematon tie -levyllään. Albumi sisältää uusia iskelmäpop -kappaleita, joista on kuultavissa ja aistittavissa vanha kunnon iskelmäsoundi.Sitä ennen kuitenkin kokeillaan karisman kantavuutta Suomen Euroviisuissa Kerkko Koskisen Milloin -kappaleella.Tämä on niin retroa!
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Movetron - Ei kenenkään maa |
|
 |
 |
 |
|
Movetron julkaisi 8.10. uuden albuminsa Ei kenenkään maa. Albumilta löytyvät mm. dancemusiikin helmet Ei kenenkään maa, Elä nyt ja Otanko askeleen. Uudelle levylle ja upouusille biiseille on ollut kysyntää etenkin alkuvuoden kultaa myyneen kokoelman Irtokarkkeja – Makeimmat hitit jälkeen.
Väsymätön kolmikko Päivi Lepistö, Jukka Tanttari ja Timo Löyvä pitää rinta rottingilla Suomen dancemusiikin rimaa korkealla. Yhtyeen uusi musiikki ja meininki keikkalavoilla on silminnäkijöiden mukaan kovempaa kamaa kuin bändin ensimmäisen kultakauden aikaan 90-luvulla! Movetron on ahkerasti keikkaileva yhtye, jonka live-esiintymiset ovat kuuluisia riehakkuudestaan niin Suomen suurimmissa kaupungeissa kuin pikkupaikkakunnillakin.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Kotimaiset artistit
aakkosjärjestyksessä |
 |
|
 |
 |
Florence And The Machine Tavastialle! |
|
 |
 |
Andrea Bocelli - My Christmas |
|
 |
 |
Mika - The Boy Who Knew Too Much |
|
 |
 |
 |
|
| Mm. Relax ja Grace Kelly hiteillään mahtavaan maailmansuosioon noussut libanonilaissyntyinen Mika on juuri julkaissut odotetun toisen albuminsa The Boy Who Knew Too Much.
Debyyttialbumi Life In Cartoon Motion julkaistiin 2007 ja se on myynyt maailmalla huikeat 5 miljoonaa kpl! Sen teemana oli lapsuus ja uusi albumi käsittelee nuoruuden iloja ja miksei ongelmiakin taitavana jatkumona. Levyn julkaisua on pohjustanut mahtava We Are Golden-sinkku. Albumin kappaleissa Mika irroittelee, leikittelee ja revittelee vahvasti – mukana on syviä tunnelmia ja ihanaa glitteriä!
[Kotisivut] |
|
|
|
 |
 |
Taylor Swift - Fearless |
|
 |
 |
 |
|
Taylor Swiftin albumi Fearless julkaistaan Suomessa 11.3. Ensimmäinen single albumilta on raikas ja moderni Romeo ja Julia -tarina Love Story. Taylor Swift on raivannut tiensä kantripiireistä poplistoille. 19-vuotias Taylor oli vuoden 2008 myydyin artisti Yhdysvalloissa. Fearless ilmestyi Yhdysvalloissa marraskuussa 2008 ja on säilynyt Billboard Top 200 –albumilistan kärkisijoilla siitä saakka.
[Kotisivut] [Lataa |
|
|
|
 |
 |
The Killers - Day & Age |
|
 |
 |
 |
|
The Killers on julkaissut kolmannen studioalbuminsa Day & Age.
Uutta albumia on ennakoinut loistava eka sinkku Human. Albumin tuottajana on toiminut Stuart Price ja koko bändi on vahvasti osallistunut sen luomiseen rohkealla kokeilevalla asenteella. Tanssittava syntsapoprock kohtaa levyllä glamrockin ja suuren areenasoundin. Uusina The Killers-elementteinä kuullaan saksofonia ja jopa calypsovaikutteita. Brandon Flowersin omaleimaiset sanoitukset ovat edelleen erikoisia ja kiehtovia.
[Kotisivut] [Lataa |
|
|
|
 |
 |
Miley Cyrus - Breakout |
|
 |
 |
 |
|
Miley Cyrus esittää tv-sarjassaan Hannah Montana supersuosittua laulajaa, mutta on oikeassa elämässä vielä suurempi tähti! Mileyn uusi albumi Breakout tarjoaa takuuvarmasti syksyn pirteimmät popkappaleet.
Breakout sisältää mm. radiohitin 7 Things, upean tulkinnan 80-luvun suosikkikappaleesta Girls just wanna have fun ja flirttailevan Fly on the wall.
[Kotisivut] [Osta] |
|
|
|
 |
 |
Jonas Brothers - Jonas Brothers |
|
 |
 |
 |
|
|
Jonas Brothers -kuume on saavuttanut Suomen! Kolmen nuoren amerikkalaisveljeksen muodostama bändi aiheuttaa ympäri maailmaa teinityttöjen keskuudessa hysteriaa, jollaista ei ole nähty sitten ’N Syncin kulta-aikojen!
Levy Jonas Brothers sisältää mm. hittikappaleen S.O.S. ja 12 muuta vauhdikasta, poikien itse kirjoittamaa pop- ja rockbiisiä.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
3 Doors Down - 3 Doors Down |
|
 |
 |
 |
|
Karheaa mutta kaunista rockia esittävä 3 Doors Down Amerikan syvästä etelästä uusi edellisen levynsä menestyksen nousemalla suoraan USA:n albumilistan ykköstilalle!
Hienoa uutta, yhtyeen nimeä kantavaa albumia on edeltänyt meilläkin vahvassa radiosoitossa jylläävä hittisinkku It´s Not My Time.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Portishead - Third |
|
 |
 |
 |
|
Kymmenen vuoden odotus päättyy kun Bristolin lahja elektroniselle musiikille Portishead julkaisee huhtikuun lopussa vihdoinkin uuden albuminsa!
Albumin nimi on Third ja se jatkaa trion tarinaa siitä mihin Dummy ja Portishead jäivät. Tummaa, jännittävää, vahvoja tunnelmia luovaa musiikkia.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Morrissey - Greatest Hits |
|
 |
 |
 |
|
Sukupolvensa suurin tulkitsija, 80-luvun rock-ikoni ja valtaisa musiikillinen vaikuttaja Morrissey on juuri julkaissut soolouransa kattavan kokoelman Greatest Hits. Kokoelma on läpileikkaus Morrisseyn 20-vuoden ja 11 albumin kattavaan soolouraan The Smithsien jälkeen. Mukana myös kaksi aivan uutta kappaletta.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Rihanna - Good Girl Gone Bad |
|
 |
 |
 |
|
Barbadokselta kotoisin oleva, tuolloin vasta 17-vuotias Rihanna nousi musiikkimaailman tietoon jo ensimmäisellä sinkullaan Pon de Replay v. 2005.
Ihastuttavalta popprinsessalta on nyt vuorossa jo kolmas albumi! Sen maailmanlaajuista jättimenestystä vauhdittaa kesähitti Umbrella.
Uudella albumilla on Rihannalle tunnusomaista r&b/reggae/dancehall/soul-henkistä tanssittavaa ja tarttuvaa poppia. Mukana tuotantotiimissä on ollut varsin kovia nimiä, mm. Timbaland, Will I Am, Stargate ja Sean Garret.
[Kotisivut] [Lataa] |
|
|
|
 |
 |
Ajankohtaiset ulkomaiset
artistit |
 |
 |
|
 |
 |
|
 |