Melody Gardot

Melody Gardot

Musiikin parantavaa voimaa – Melody Gardot My One And Only Thrill

25-vuotias amerikkalainen laulajatar/lauluntekijä Melody Gardot on kotoisin Philadelphiasta ja julkaissut kaksi albumia Worrisome Heart (2006) ja My One And Only Thrill (2009). My One And Only Thrill on nousemassa hyvää vauhtia maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi, albumia on myyty jo yli 800.000 kpl ja mm Ruotsissa tuplaplatinaan oikeuttava määrä - levy oli Ruotsin viime vuoden eniten myyty albumi!

My One And Only Thrill ei ole aivan sitä, mitä ensimmäiseksi voisi ajatella 25 vuotiaan philadelphialaislaulajattaren läpimurtolevyksi. Levyllä ei ole kyse philly-soundista tai modernista r&b-popista vaan Melodyn musiikki lepää bluesin/jazzin/40-60-luvun elokuvien ja lattarisävelten syvässä syleilyssä aivan omassa kategoriassaan. Melodyn pehmeä ja kaunis tulkinta nousee suoraan sydämestä ja yksinkertaisen oivaltava säestys luo vahvoja tunnelmia. Melodyn äänessä on erityistä voimaa ja silti siitä tunnistaa surumielistä ja hyvin koskettavaa herkkyyttä. Useimmat levyn lauluista liikkuvatkin kaipauksen ja menetetyn rakkauden teemoissa.

Vaikuttavan äänen suru ja herkkyys ovat jalostuneet Melody Gardotin kovissa kokemuksissa. 19-vuotiaana koettu vakava polkupyöräonnettomuus näkyy vieläkin Melodyn olemuksessa, liikkumista auttaa kävelykeppi ja silmien herkkyyttä helpottavat tummat lasit - yhtä vahvasti kuin näistä apuvälineistä Melody pitää kuitenkin kiinni myös korkkareiden käytöstä... Melody oli onnettomuuden jälkeen petipotilaana vuoden päivät, hän loukkaantui pahasti päästä, selästä ja lantiosta menettäen mm. puhekykynsä ja saaden vaikeita keskittymis- ja aistivaurioita. Musiikki oli lopulta parasta terapiaa ja musiikin avulla Melody oppi puhumaan uudelleen, ensin omituisin ääntein ja vähitellen tavuja ja sanoja muodostaen. Scat-laulaminen onkin kehittynyt yhdeksi Melodyn taidoista ja sitä kuullaan myös uudella levyllä. Nuorena harrastettu pianonopiskelu auttoi musiikin omaksumisessa, vaikka pitkään kitaransoiton harjoittelu onnistui vain selällään maaten! Melody onkin kertonut, että musiikki pelasti hänet elämälle ja antoi hänelle voimaa ja tarkoitusta parantumiseen - musiikki nosti hänet kirjaimellisesti jaloilleen taas. Pitkä toipuminen ei ole kuitenkaan tuhonnut nuoren naisen itseironista ja huumorintajuista maailmankatsomusta, vaikka hän sanookin omistavansa vanhan sielun. Melody suhtautuu musiikin tekemiseen ja esittämiseen intohimoisesti, mikä välittyy kuulijalle sielukkaana ja mukaansa vangitsevana kokemuksena. My One And Only Thrill on elegantti, melankolinen ja valtaisan intiimi - Melody johdattaa kuulijan viimeiselle hitaalle menneen maailman tunnelmiin lempein ja pehmein jazzin sävelin.

Melody Gardot nähdään Suomessa keikalla Pori Jazzeilla 22.7.!

www.porijazz.fi

 

 

Kommentit

Kuuntele

Osta musiikkia

  • iTunes
  • Spotify
  • levykauppaX
  • Twitter