Sara

Kaskisista kotoisin olevan yhtyeen uuden albumin ennakkokuuntelutilaisuus järjestetään tulevana perjantaina 24.2. Vaasassa El Gringossa. Levy on myös ensi viikolla kuultavissa YleX:n Viikon albumina. Keikat starttaavat 31.3.

Varsinaisen albumin lisäksi 7.3. julkaistaan myös erillinen instrumental-ep. Sen painosmäärä on rajallinen. 
Saran Joa kertoo erikoisesta sivujulkaisusta näin: "Instrumental-ep on pitkään ollut suunnitteilla ja nyt koettiin, että on oikea aika esitellä tämäkin puoli bändistä. Biisit ovat tunnelmiltaan huomattavasti raskaampia ja synkempiä kuin levyn kappaleet. Palkittu vaasalainen kirjailija Marko Hautala kirjoitti kolmeen biisiin tarinat, jotka löytyvät kansista. Tarinat ovat hänen mielikuviaan kappaleista ja luovat mielenkiintoisen kulman julkaisuun." 

Saran kuudes albumi on yhtyeen pitkän ja nousujohteisen uran odotettu uutuus. Tuottajana uudella levyllä on toiminut tuttu Jyrki Tuovinen ja sitä alettiin työstämään toden teolla syksyllä 2010. Joa Korhosen mukaan Saralle ominainen tunnelmarock-linja jatkuu myös uudella albumilla. Lyriikoiden osalta Joa on saanut sparrausapua Jarkko Martikaiselta - tekstejä onkin pohdittu enemmän kuin aikaisemmin, mikä myös kuuluu biisimateriaalissa. Tarinat ovat syvempiä ja eheämpiä kuin edellisillä levyillä. Biiseihin on tullut tekstien myötä enemmän sävyjä ja kertosäkeet kasvavat monipuolisemmin. Saran kappaleissa raskaus ja keveys yhdistyy täysin omalla tavallaan. Modernin rockin melodinen ote yhdistyy ainutlaatuisesti rauhoittavaan tulkintaan. 

Yhtye nähtiin viimeksi keikoilla tiiviillä seitsemän keikan rundilla keväällä 2010.

Uudet keikat starttaavat maaliskuussa: 
La 31.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki 
Ke 4.4. Yo-talo, Tampere 
To 5.4. 45 Special, Oulu 
Pe 6.4. Lutakko, Jyväskylä 
La 7.4. Kerubi, Joensuu 
Pe 13.4. Keikkamesta, Salo 
La 14.4. Osman Tupa, Eura 
Pe 27.4. Henry's Pub, Kuopio 
La 28.4. Royal Night Club, Vaasa 
Pe 4.5. Dyyni, Kalajoki 
La 5.5. Kaarle, Kokkola 
Pe 11.5. Nosturi, Helsinki 

Sara on: 
Joa Korhonen: laulu, kitara 
Antti Tuomivirta: kitara 
Andreas Bäcklund: rummut 
Kristian Udd: basso 

Keikkamyynti: 
Juha Juoni / Red Berg 
juha.juoni@redberg.fi 

Kommentit

Kuuntele

Osta musiikkia

  • iTunes
  • Spotify
  • levykauppaX