|

Pauli Hanhiniemi & Hehkumo on puurtanut jälleen studiossa ja sen ansiosta Aukkoja tarinassa – albumi julkaistaan 9. huhtikuuta. "Aukkoja tarinassa - albumi on purkutalon ullakolta löytynyt leffakäsis. Osan tarinasta on päivä nuollut pois, osa päätynyt kloppipoikien sätkäpaperiksi. Jäljelle on jäänyt kohtauksia, joiden välille saattaa kuvitella yhteyden; Samassa tarinassa ollaan!" Näin muotoilee ajatuksiaan Pauli Hanhiniemi, jolle myönnettiin vuoden 2007 Juha Vainio -palkinto työstään suomalaisena laulunkirjoittajana ja sanoittajana. Perustelujen mukaan Hanhiniemen yli kaksikymmentä vuotta kestänyt ura on vakiinnuttanut hänen asemansa yhtenä Suomi-rockin kulmakivistä.
Hehkumo osaltaan täydentää näitä "aukkoja tarinassa". Bändi on jalostanut sointiaan. Sovitukset tekevät tilaa taitavien soittajien kertoa versionsa tapahtumien kulusta. Tuloksena on akustinen pop-levy, jollaista ei Suomessa ole aiemmin julkaistu. Ensimmäinen sinkkulohkaisu, Hanhiniemen säveltämä ja sanoittama, Meitä onni hipaisi, on herttainen popbiisi, jota Hanhiniemi kieltäytyy luonnehtimasta. "Joka tämän tuntee ja ymmärtää, ei kaipaa selityksiä ja se, jolle tämmöinen ei aukene, ei sitä selittämälläkään tule tuntemaan. Sen riskin kanssa eletään. Se on se viehätys ja taika, joka mut saa lauluja tekemään."
Hehkumon musiikillinen vahvuus on ehdottomasti kansanmusiikissa ja oikeissa pelimanneissa. Rikassointinen musiikki vaalii perinteitä, mutta on onnistunut tuomaan mukaan myös hitusen tätä päivää. Hehkumossa musisoivat Pauli Hanhiniemen lisäksi kansanmusiikin huippuihin kuuluvat Piia Kleemola (viulu, 15-kielinen kantele), Anne-Mari Kivimäki (5-rivinen haitari), Mika Virkkala (alttoviulu), Antti Paalanen (1- ja 2-rivinen haitari), Juppo Paavola (lyömäsoittimet) ja Ville Rauhala (kontrabasso).
|