23 tammikuu 2012
Lauri Tähkän menestyslevyn Polte uusi sinkku
on herkkä Pieni ihminen. Sinkun
julkaisupäivä on 23.1.

Pieni ihminen on Laurin sävellys ja sanoituksen
siihen on tehnyt Sinikka Svärd. Lapsiaiheinen sanoitus
herkistää kuulijansa ja on niin tunnepitoinen myös
esittäjälleen ettei sitä ole vielä hiottu
livesettiin. Lauri Tähkä kertoo kappaleesta:
"Demotettuani tämän laulun ajattelin etten pysty itse
esittämään tätä. Kappaleen voisi antaa
jollekin muulle laulajalle avauduin liikuttuneessa tilassa tuottaja
Riku Mattilalle. No, toisin kävi. Biisissä on kaikille
jotakin jos vaan uskaltaa päästä tunteet valloilleen
kuten eräs nainen tuli kertomaan kauppajonossa marraskuun
pimeillä. Hän kysyi, kertooko "Pieni ihminen"
enemmän elämästä kuin lapsesta. Kysymys laittoi
pohtimaan."
Polte albumi julkaistiin lokakuussa ja sitä on
myyty jo lähes 40.000 kappaletta. Albumi on pysytellyt
listakärjessä julkaisustaan asti ja uusimmalla
albumilistalla Polte on sijalla neljä. Uusien ja
vanhojen fanien loistavasta vastaanotosta kertoo myös
yleisöäänestyssarjan Emma-palkinto, jonka iloinen
artisti vastaanotti perjantaina Emma Gaalassa. Lauri
Tähkän Emma-listaus on vertaansa vailla, aikaisempina
vuosina Lauri Tähkä & Elonkerjuu on vastaanottanut
yleisöäänestys-Emmoja peräti viitenä
perättäisenä vuonna! Yhtye sai Emmat myös
aikanaan Vuoden Pop-albumi ja Vuoden kotimainen DVD-sarjoissa
vuonna 2007.
Joulukuussa keikkailun aloittanut Lauri Tähkä jatkaa
esiintymisiä kevään aikana bändinsä kera.
Lauri Tähkä nähdään myös Nelosen
huippusuositussa Voice of Finland-laulukilpailussa
tähtivalmentajan roolissa perjantaisin. Lauri Tähkä
esiintyy yhtyeineen myös 29.1. Nelosella televisioitavassa
Jussi Gaalassa.
Keikat:
11.02. Kankaanpää, Music Club Americana
12.02. Tampere, Iskelmägaala
18.02. Mikkeli, Kauppakeskus Stella
23.02. Jyväskylä, London
24.02. Kuopio, Rauhalahti
25.02. Nivala, Puustelli
29.02. Hyvinkää, Hyvinkääsali
01.03. Lappeenranta, Ilona
02.03. Joensuu, Kimmel
03.03. Jämsä, Himos-Areena
10.03. Rovaniemi, Pohjanhovi
11.03. Ruka, Piste
12.03. Levi, Hullu Poro Areena
13.03. Ylläs, Taiga
14.03. Saariselkä, Tunturihotelli
15.03. Ruka, Piste
17.03. Luosto, Luostotunturi
18.03. Levi, Hullu Poro Areena
23.03. Huittinen, Seurahuone
24.03. Lahti, Finlandia-Klubi
30.03. Rauma, Domino
06.04. Kaarina, Old Texas
07.04. Sappee, Huippu
08.04. Varkaus, Z-One
13.04. Helsinki, The Circus
14.04. Vuokatti, Katinkulta Areena
21.04. Kauhajoki, Liikuntahalli
Kokoonpanossa soittavat:
Lauri Tähkä: laulu ja akustinen kitara
Marko Timonen: rummut
Arttu Hasu: basso
Milla Viljamaa: piano
Jaakko Kääriäinen: sähkökitara
Jarkko Kumpulainen: sähkökitara
www.lauritahka.fi
www.facebook.com/LauriTahkaVirallinen