01 syyskuu 2010
Sunrise Avenue Universal Musicille
Yksi suomalaisen rockin suurimmista kansainvälisistä menestystarinoista, Sunrise Avenue, on solminut monivuotisen kansainvälisen levytyssopimuksen Universal Music Finlandin kanssa. Sunrise Avenuen uusi levy on työn alla ja sitä on lupa odottaa julkaistavaksi alkuvuodesta 2011.
Sunrise Avenue on elävä esimerkki määrätietoisesta puurtamisesta ja järjestelmällisyydestä. Yhtye nousi vuoden 2006 esikoisalbumillaan On the way to Wonderland nollasta suuren yleisön kansainväliseen tietoisuuteen lähes hetkessä. Yli puoli miljoonaa myytyä albumia Euroopassa ja radiosoittolistojen kärkisijat useissa maissa todistavat, että Sunrise Avenue on saavuttanut jo paljon, mutta tuoreen levytyssopimuksen myötä on lupa odottaa, että suurin menestys on vasta edessä.
"Musiikkimarkkinoilla on mahdollista nousta omin avuin tiettyyn pisteeseen saakka ja me tiedostimme saavuttaneemme sen. Nyt on aika ottaa mukaan suuri levy-yhtiö, jonka resurssit riittävät auttamaan meitä seuraavan tason saavuttamisessa. Universal Music on maailman johtava musiikkialan yhtiö ja kansainvälinen sopimuksemme nimenomaan Suomen Universalin kanssa mahdollistaa meille läheisen kontaktin ja seuraavan lanseerauksemme ohjausmahdollisuuden", kommentoi Sunrise Avenuen Samu Haber ja jatkaa: "Kyllä sellainen suomalainen huumorintaju ja yhteinen tilanteen tiedostaminen auttaa aina näissä ulkomaan systeemien rakentamisissa. Täältä pohjoisesta kun me molemmat kuitenkin ponnistamme eikä mikään tule meille kummallekaan kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla itsestäänselvyytenä."
