KUKA PITÄISI OLLA? OMA ITSENSÄ VAI JOKU MUU? MITÄ PITÄISI TEHDÄ? VAI PITÄISIKÖ OLLA TEKEMÄTTÄ?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan kovassa nousussa olevan tulokasartisti F:n tänään julkaistulla singlellä Sokerii. Kappaleella on myös musiikkivideo, joka kätkee sisäänsä vihjeitä F:n tulevan toisen albumin teemoista.

Sokerii on biisi, joka samaan aikaan itkee ja nauraa mun sukupolvelle ja sen kipuilulle. Biisi toimii myös eräänlaisena introna ja kehyksenä mun tulevan albumin tematiikalle. Albumi tulee kulkemaan matkan erilaisten tabujen läpi. Samalla se riisuu kertojansa ja hänen sukupolvensa puhumattomien sekä kiellettyjen asioiden ja kokemusten painolastista, F avaa.

Sokerii-musiikkivideo esittelee myös huhtikuussa julkaistavan albumin visuaalisen maailman. Voit katsoa musiikkivideon alta.

Vuosi 2019 oli F:lle käänteentekevä. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Mä en oo viel tarpeeks iso, jonka YleX nosti vuoden parhaimpien kotimaisten albumien joukkoon. Lisäksi F keikkaili Suomen isoimmilla festivaaleilla soolona sekä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -kokoonpanon kanssa. Menneen syksyn hän pysyi aktiivisena erilaisten biisivierailuiden myötä. Hän teki yhteistyötä muun muassa Lukas Leonincosteen ja Pykärin kanssa. Vuosi huipentui yhteensä kahteen Emma-ehdokkuuteen Vuoden tulokas- sekä vuoden rap/r’nb -kategorioissa.

Seuraa somessa
Facebook: @fvirallinen
Instagram: @f_virallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Mari Hautamäki
Universal Music
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…