VIIME AIKOIN OLLU VÄHÄN PIMEÄÄ

Striimiennätyksiä rikkonut Adi L Hasla julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Uusi single Turta on toiveikas ja samaistuttava kappale, josta artisti kertoo seuraavaa:

Kaikki mun viimeisen parin vuoden aikana julkaistut kappaleet ovat avanneet sellaisia puolia itsestäni, joita en oo aiemmin näin suoraan avannut mun musiikissa. Juuri ne biisit on jääneet elämään, joissa puhun aidoista ihmisten läpikäymistä aiheista, niistä kaikkein kipeimmistä ja hankalimmista.

Jyväskyläläislähtöinen Adi L Hasla (oikealta nimeltään Adil Hatni) tuli tunnetuksi vuonna 2014 platinasinglellään Hyi. Sittemmin artisti on julkaissut kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin syksyllä 2017 julkaistu Pieni punainen kana on striimannut kultaa. Artisti rikkoi striimiennätyksiä, kun hänen keväällä 2018 julkaistu single Kevät pysytteli Spotifyn kuunnelluimpana kappaleena Suomessa peräti 41 päivän ajan. Tämä on kotimaisten sooloartistien striimiennätys. Kevät oli biisitrilogian ensimmäinen osa, jota seurasi platinaa striimannut Kokonaan mun ja toukokuussa 2019 julkaistu kultarajan ylittänyt Ei saada takasin meit.

Moderniin rap-musiikkinsa tyylillä pop-elementtejä yhdistelevä Adi L Hasla avasi viime syksynä oman levymerkkinsä Monopoli Music ja julkaisi väliprojektina EP:n Rikastu tai kuole yrittäjänä. Universal Musicille levyttävä räppäri työstää parhaillaan kolmatta pitkäsoittoaan, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

Seuraa somessa
Facebook: www.facebook.com/adilhasla
Instagram: www.instagram.com/habiturientti

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
Veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I…

KUKA ON VASTUUS? KYSYVÄT DAVY JA EGE ZULU

Suomen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Davy julkaisee tänään uuden Kuka on vastuus? -singlen, jolla vierailee rap-artisti Ege Zulu. UK garage -musiikista inspiroituvan kappaleen tuotannosta vastaavat…

BESS JULKAISEE URANSA PARHAAN ALBUMIN

BESSin uudella albumilla sukelletaan ultraviolettiin. Albumin kruunaa yhteiskappale Käärijän kanssa – katso vauhdikas musiikkivideo täältä Suomalaisen pop-musiikin supertähti BESS julkaisee tänään odotetun kolmannen studioalbuminsa ULTRAVIOLETTI. Tanssittava kokonaisuus käsittelee rakkauden ja…