EMINEMILTÄ JÄLLEEN YLLÄTYSALBUMI

Maailman tunnetuin räppäri Eminem yllätti faninsa ja julkaisi juuri 11. studioalbuminsa Music To Be Murdered By. Levyn nimi ja kansi viittaavat elokuvantekijä Alfred Hitchcockin samannimiseen albumiin vuodelta 1958. 20 kappaletta sisältävällä albumilla vierailevat muun muassa edesmennyt Juice WRLDEd SheeranAnderson .Paak ja Skylar Grey. Suuren osan kappaleista ovat tuottaneet Dr. Dre ja artisti itse. Albumin kappaleelle Darkness on julkaistu myös musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä.

Eminem julkaisi myös edellisen levynsä Kamikaze (08/2018) täysin yllättäen. Sen kappaleet Lucky You ja Venom ovat ylittäneet Suomessa platinarajan. Kamikaze-albumia edelsi vain alle vuotta aiemmin julkaistu Revival-levy, joka sisälsi muun muassa valtavan globaalin hitin River ft. Ed Sheeran. Kappaletta on striimattu Suomessa yli tuplaplatinaan oikeuttavat 9 miljoonaa kertaa ja se nousi suomalaisradioiden 4. soitetuiksi kappaleeksi. Kamikaze ja Revival debytoivat sekä Suomen että Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä ja ne ovat ylittäneet platinarajan Suomessa. Eminem oli kuluneen vuosikymmenen kuunnelluin ulkomainen artisti Suomen Spotifyssa.

Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers III, nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 1999 julkaistulla kakkosalbumillaan The Slim Shady LP. Nyt yksitoista levyä julkaisseelle artistille on myönnetty kaikkiaan 15 Grammya ja yksi Oscar-palkinto. Eminem on maailman eniten albumeja myynyt rap-artisti.

Music To Be Murdered By -kappalelista:
1. Premonition — Intro
2. Unaccommodating f. Young M.A
3. You Gon’ Learn f. Royce Da 5’9 & Whit Gold
4. Alfred — Interlude
5. Those Kinda Nights f. Ed Sheeran
6. In Too Deep
7. Godzilla f. Juice Wrld
8. Darkness
9. Leaving Heaven f. Skylar Grey
10. Yah Yah f. Royce Da 5’9, Black Thought, Q-Tip & Denaun
11. Stepdad — Intro
12. Stepdad
13. Marsh
14. Never Love Again
15. Little Engine
16. Lock It Up f. Anderson .Paak
17. Farewell
18. No Regrets f. Don Toliver
19. I Will f. KXNG Crooked, Royce Da 5’9 & Joell Ortiz
20. Alfred — Outro

Seuraa Eminemiä:
Instagram: www.instagram.com/Eminem
Twitter: www.twitter.com/Eminem
Facebook: www.facebook.com/eminem

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Voit ladata Eminemin pressikuvat tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…