OLTAISPA TAVATTU AIEMMIN. ET SAISIN OLLA SUN KAUEMMIN. HYVÄ TULEE HITAASTI.

Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Evelina julkaisee uuden sinkun Hitaasti 24.1.

Uuden vuosikymmenen avaava sinkku on pehmeän keinuva r&b-kappale, joka pohdiskelee parisuhteen syvyyttä. Kappaleesta on aistittavissa uusia vivahduksia Evelinan ilmaisussa. Artisti myöntää uuden asenteen ja tekemisen tunnelman: 

”On ollut erilaista ja vapaampaa tehdä biisejä rauhassa loppuvuodesta kiertueen loputtua. Aikaisemmat albumit oon tehnyt samaan aikaan keikkojen kanssa, joten tää oli mulle vapauttavaa ja luomisprosessi oli rento ja pehmeämpi. Loppuvuonna oli aikaa omistettuna pelkästään musan tekemiseen ja se kuuluu tässä biisissä.” 

Sinkun on tuottanut Tido, jonka kanssa Evelina on löytänyt hyvän uuden yhteistyökuvion.

Evelina julkaisi ennakkoon jo tuplaplatinaa striimanneen toisen albuminsa SOS helmikuussa 2019 ja keikkaili tiiviisti levyn julkaisun jälkeen syksyyn saakka. Loppuvuosi on ollut aikaa suodattaa uutta materiaalia, jonka ensimmäinen sinkku julkaistaan nyt ikonisen Def Jam -levymerkin alla. Evelina on Suomessa lanseerattavan labelin ensimmäinen artisti. 

”Evelinan Hitaasti -sinkkujulkaisu asettaa riman Def Jamin tuleville julkasuille ja kiteyttää samalla myös meidän tekemisen keskeisen arvon – meillä ei oo kiire minnekään, vaan tehdään niitä juttuja, joista tää vuosikymmen myöhemmin muistetaan”, kertoo Suomessa Def Jam -labelia luotsaava Mikko ”Pyhimys” Kuoppala.

Evelinan kevään keikat:
16.2. Turku Viking Line Grace
17.2. Turku Viking Line Grace
19.2. Helsinki Viking Line Mariella
23.2. Helsinki Silja Symphony
27.2. Turku Baltic Princess
4.4. Helsinki Tallink Silja Europa
10.4. Helsinki Viking Line Gabriella
12.4. Turku Viking Line Grace
18.4. Turku Baltic Princess

Seuraa Evelinaa somessa:
Facebook: @evelinavirallinen
Instagram: @evelinavirallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
+358 40 508 8190
satu.snellman@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…