OLLI HERMANILTA UUSI SINGLE 1 TAPA RAKASTAA

Silminnähden onnellinen rokkari hehkuttaa uuden kappaleensa 1 tapa rakastaa sanomaa:

”Tää on rakastuneen miehen yltiöoptimistinen ja onnellinen biisi arjen pienistä suurista unelmista. Tekstissä korostuu myös onnen voimaannuttava vaikutus. Soundeissa ja sävellyksessä kuuluu häpeilemättömän herkullisia, iskelmällisiä kaikuja klassisista suomirock-vaikutteista. Esim. kitaran melodiaan halusin lainata Karjalaiselta mahdollisimman paljon!

Sinkku on viides miehen suomenkielistä soolotuotantoa. Olli on purkanut biiseihinsä tuntojaan ja kokemuksiaan, osansa ovat saaneet niin ero kuin rakastuminenkin. Nyt on ehdottomasti rakkauden aika! Suorasanainen rokkari ei häpeile syviä tunteitaan eikä niiden ilmaisua – kun kuulijaa voi jo punastuttaa niin Olli heittää puita lisää pesään! Olli on muokannut musiikilleen aivan oman genrensä ja sen ainoana edustajana voi huoletta rikkoa totuttuja rajoja rokin ja iskelmän ilmaisuissa. Aitous, omakohtaisuus ja rehellisyys välittyvät Ollin kappaleista, epäsuomalaisesti myös luonteva itsevarmuus ja pilke silmäkulmassa.

Positiivisen persoonallisuutensakin puolesta raamikkaalle rokkarille on paljon kysyntää. Syksyllä Olli ilahdutti Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, jonka jälkeen mies on pysynyt musiikin parissa kiireisenä. Soolotuotantoa aiotaan esitellä piakkoin myös keikkayleisölle. Reckless Love-yhtyeensä kera Olli suuntaa puolestaan maaliskuussa kiertueelle Australiaa.

Seuraa Ollia somessa:
Facebook: @OlliHerman
Instagram: @OlliHerman
Twitter: @OlliHerman

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music
+358 40 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

F JA 30 MUUTA TUNNETTUA KASVOA OTTAVAT KANTAA SUOMIRÄPIN SEKSISMIIN

Taas mennään -musiikkivideolla joukko tunnettuja henkilöitä ilmaisee kantansa suomiräpissä ilmentyvää seksismiä vastaan – Katso vakuuttava musiikkivideo täältä! Emma-palkittu artisti F julkaisi tänään…

HENE JÄÄSALO JULKAISI TOISEN SINGLENSÄ

Universal Musicille levyttävä Hene Jääsalo on julkaissut tänään toisen soolosinglensä Päiväuni. Biisi kertoo uupumuksen maustamasta arjesta ja on artistin itsensä…

NELINKERTAISTA PLATINAA ALBUMILLAAN STRIIMANNUT KUUMAA ON JULKAISSUT UUDEN SINGLEN

Tuore single Satama on tyyliltään yhtyeelle tyypillinen: suuri, tunnistettava melodia ja tarttuva teksti – ripauksella jotain uutta. Solisti Johannes Brotherus…