SE ON YHTÄ VARMAA KUIN MARRASKUU HARMAA ET RIKOLLINEN PALAA AINA RIKOSPAIKALLE

Vilma Alina julkaisee tänään uutta musiikkia. Uusi single Rikollinen kertoo salasuhteesta ja osoittaa jälleen Vilma Alinan lahjakkuuden lauluntekijänä. Kantrivivahteinen Rikollinen on Vilman sanoittama ja kappaleen on tuottanut Ilkka Wirtanen, jonka kanssa Vilma myös sävelsi kappaleen. Rikollinen on ensimmäinen singlejulkaisu laulajan tulevalta kolmannelta albumilta. Vilma kertoo uuden singlen tekoprosessista seuraavaa:

Toisen levyn jälkeen musta tuntui tärkeältä pitää taukoa omien biisien kirjoittamisesta. Puolen vuoden ajan aina saadessani idean uutta biisiä varten, kirjoitin tai lauloin sen nopeasti ylös puhelimen sanelimeen muistiin ja jätin hautumaan. Kun syksyllä palasin studiolle, kaivoin esiin ensimmäisenä muistiinpanon, johon olin kirjoittanut vain ”rikollinen palaa rikospaikalle”. Kuuntelimme Red Dead Redemption 2 -soundtrackia, tartuimme kitaraan ja biisi syntyi siltä istumalta. Tämä oli uuden kokonaisuuden ensimmäinen valmistunut biisi, ja tuntuikin luonnolliselta lähteä tällä sinkulla kohti kolmoslevyä!

Vuonna 2014 debyyttisinglensä Hullut asuu Kallios julkaissut Vilma Alina tunnetaan parhaiten kappaleistaan Palasina, Juha88 sekä Syliin. Reippaasti yli platinarajan streamannut Palasina oli yksi vuoden 2019 soitetuimmista kappaleista radioissa ja kappaleella Vilma nappasi ensimmäisen Emma-ehdokkuutensa kategoriassa Vuoden biisi. Vilma on ehdolla myös yleisöäänestyksessä kategoriassa Vuoden artisti/yhtye.

Lahjakas laulaja-lauluntekijä on julkaissut urallaan kaksi albumia, debyyttialbumi Ufoja on myynyt platinaa ja alkukeväästä 2019 julkaistu kakkosalbumi Tulva lähentelee platinarajaa. Suoratoistopalveluissa laulajan musiikkia on kuunneltu jo yli 50 miljoonaa kertaa. Vilma Alina tekee biisejä myös muille artisteille, viimeisimpänä hän on ollut kirjoittamassa musiikkia muun muassa Nelli Matulan, ABREUn ja Kasmirin uusimmille albumeille.

Seuraa Vilma Alinaa:
Facebook: www.facebook.com/VilmaAlinaMusic
Instagram: www.instagram.com/vilmaalinamusic
www.vilmaalina.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

EDICTIN JA JAAKKO KULLAN YHTEISSINGLE JUHLAPÖYDÄSSÄ ULKONA NYT

Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden…

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…