RESSU REDFORDILTA NOSTALGINEN KESÄHITTI

Ressu Redford ilahdutti fanejaan julkaisemalla tänään hyväntuulisen singlen Corolla. Tarttuva kappale vie kuulijansa askeleen lähemmäksi kesää ja tuo samalla esiin Ressun menevämpää musiikillista puolta.

Ystävyydestä, nuoruudesta ja autoilusta ammentava kesäbiisi sai alkunsa Ressun, Väinö Walleniuksen ja Kyösti Salokorven yhteisessä biisintekosessiossa.

Meille kaikille Corolla toi mieleen ystävyyden ja muistoja sitä, mitä kaikkea nuorempana kavereiden kanssa tehtiin. Tällä biisillä Corolla on enemmänkin metafora, joka edustaa kaikkia autoja sekä omasta ensiautosta tulevaa hyvää fiilistä. Corollasta tuli nostalginen, mutta samalla äärimmäisen hyväntuulinen ystäväbiisi. Vanha kaveriporukka kokoon vielä kerran, tai mikseipä montakin kertaa vuodessa, Ressu Redford tunnelmoi.

Ressu Redford teki paluun soolomusiikin pariin vuoden 2019 alussa. Uran uusi alku on ollut menestyksekäs. Vakiintuneen fanikuntansa lisäksi Ressu on tavoittanut myös paljon uutta yleisöä, sillä muun muassa viime vuonna julkaistu single Viimeinen päivä lähentelee Spotifyssä kultarajaa.

Corolla-singlelle julkaistiin tänään myös hauska markkinointivideo, jossa nuorta Ressu Redfordia esittää suosikkitubettaja Tuomas Kukkonen (Tume). Videolla esiintyy myös somepersoona Johannes Mollberg (goals.johannes). Videon voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Seuraa somessa:
Facebook: @ressuredfordvirallinen
Instagram: @ressu.redford

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…

ROBIN PACKALEN UUDELLEENVERSIOI IKONISEN HITIN

Suomen menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee 1.5. uuden singlenRunning Through My Head, joka uudelleentulkitsee t.A.T.u.:n klassikkokappaleenAll the Things She…

OLAVI UUSIVIRRAN KYMMENES ALBUMI CAMOUFLAGE JULKAISTAAN HUOMENNA

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee kymmenennen studioalbuminsa Camouflage Camouflage on inspiroiva kokonaisuus tunnistettavan tarttuvaa Olavi Uusivirtaa ja popmusiikin…