SINI YASEMIN – PS. MUL ON TOINEN

“On ilmiselvää, että on väärin pettää,
mut rakkaus lupaa ei kysy täällä keltään.”

Sini Yasemin julkaisi tänään uuden singlen PS. Mul on toinen, joka on kolmas singlejulkaisu laulajan tulevalta toiselta albumilta. PS. Mul on toinen on rehellisen rajoja rikkova tarina pettämisestä pettäjän näkökulmasta. Kappale on Sinin ja Topi Kilpisen käsialaa.

”Minkä takia vain ”hyvisten” tarinat ansaitsevat kertojan? Voiko henkilöä väärän teon takana ymmärtää? Mikäli voi, voiko se tehdä väärästä teosta oikeutetun? Mikä on oikeastaan väärin ja mikä oikein? PS. Mul on toinen syntyi pohtiessani näitä kysymyksiä”, Sini kertoo.

Vuonna 2015 debytoinut Sini Yasemin on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka muistetaan muun muassa kappaleistaan Adoptoi mun sydän ja Mun kaa. Laulajan helmikuussa 2019 julkaistu debyyttialbumi Nimeä mut uudestaan on striimannut kultaa. Lahjakas laulaja-lauluntekijä säveltää ja sanoittaa oman tuotantonsa lisäksi musiikkia myös muille artisteille. Sini Yasemin on myös vieraillut esimerkiksi STEREOn, Kasmirin, Raappanan ja View’n kappaleilla. Laulajan tulevalta toiselta albumilta on julkaistu aiemmin tänä vuonna kaksi singleä, Mayday ja Paijaan. Sini Yaseminin toinen pitkäsoitto on tarkoitus julkaista syksyllä 2020.

Seuraa Sini Yaseminia:
Facebook: @siniyasemin
Instagram: @siniyasemin
www.siniyasemin.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Keikat:
Mikko Varjamo
Live Nation
+358 40 8433 169
mikko.varjamo@livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…