TWERK-TÄHTI TINZE ON KIINNITETTY UNIVERSAL MUSICILLE

Universal Music Oy on tehnyt artistisopimuksen Tampereelta lähtöisin olevan 29-vuotiaan twerk-tanssin tähden ja sanansaattajan Tinzen (Tia-Maria Sokka) kanssa. Uuden ajan artistikonsepti on movement, joka yhdistää maailmalla suositun tanssilajin twerkin ja musiikin Tinzen säkenöivän persoonan kautta.

Levy-yhtiöt ovat kautta aikojen halunneet tehdä töitä talenttien kanssa. Tinzen artistidiili on uuden sukupolven pop-ilmiö, jossa artistin ”ääni” kuuluu tanssissa ja visuaalisuudessa; kehon kieli muuttuu nuoteiksi ja biiteiksi. Tinze on vahvasti mukana kappaleiden tekoprosessissa. Hänen suunnittelemansa visiot ja koreografiat yhdistyvät tuottajien ja artistiyhteistöiden kautta kappaleiksi. Hän haluaa julkaista brändinsä alla musiikkia, joka saa ihmiset tanssimaan ja tuntemaan itsensä vapautuneeksi tanssin kautta.

Tinze on oma vaikuttava mediansa, jolla on merkittävät seuraajamäärät sosiaalisessa mediassa (YouTube 628 000 tilaajaa, Instagram 295 000 seuraajaa, TikTok 34 000 seuraajaa). Hänen YouTube-videonsa keräävät miljoonia katselukertoja, tanssitunnit ovat loppuunmyytyjä ja hän on arvostettu opettaja ympäri maailmaa. Urallaan useita kilpailuja voittanut Tinze on myös perustanut omaa nimeä kantavan tanssistudion. Hänen ideologiaan kuuluvat energisyys, kehopositiivisuus ja lupa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on.

Artistilanseerauksen yhteydessä saadaan hyvinkin pian kuulla uutta musiikkia. Tarkoituksena on ensin julkaista suomenkielinen single ja jatkaa syksyllä kansainvälisten yhteistöiden kautta brändin viemistä laajemmalle yleisölle.

Tinze kuvailee uutta artistisopimusta ja tulevaa seuraavasti:

”Mulla on vahva oma brändi ja on ollu mahtavaa saada yhteistyö Universalin kanssa – tiimin, joka ymmärtää mua ja mun maailmaa ja tärkeää sanomaa voimaantumisesta sekä itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Pääsen vihdoin avaamaan mun maailman myös musiikin avulla.

Olen aina halunnut, että tanssijat nähdään yhtä lailla artisteina ja staroina. Olen tanssin saralla toiminut uranuurtajana ja rohkeasti tehnyt uusia asioita. Yhteistyö Universalin kanssa avaa mulle täysin uusia mahdollisuuksia ja tukee entisestään sitä mitä jo nyt tanssijana teen.

Mulla on jo nyt vahvasti kansainvälinen ura ja monia kansainvälisiä yhteistöitä. Innolla odotan mitä mahtavia kansainvälisiä kontakteja tämä yhteistyö tulee avaamaan.

Diili Universalin kanssa tehtiin jo 1,5 vuotta sitten, ja mulla on upea ja taitava tiimi ympärillä, joka ymmärtää mun kulman musiikkiin.”

Hän jatkaa:

”Mua inspiroi vahvat naiset, jotka tekevät ennakkoluulottomasti omaa juttuaan ja seisovat vahvasti oman tekemisen takana. Musiikissa inspiroidun tunteita ja iloa herättävistä rytmeistä; musiikista, joka laittaa mun kehon tanssimaan.

Tanssijana kuulen musiikin ja rytmin vahvasti. Tämä on mulle luontainen jatkumo tanssin uralla. On ollut huippua tehdä biisejä yhdessä mun tuottajan ja A&R:n Jarkko Ehnqvistin kanssa.

Merkittävintä tanssinopettajana on nähdä muutos mun oppilaissa, kuinka he onnistumisten ja tanssin kautta löytävät itsensä ja hyväksyvät oman vartalonsa. Tämä kokemus voimaannuttaa monia. Toivon mun musiikin avulla saatavan aikaan samaa kokemusta.”

Artistisopimus on tehty yhteistyössä aiemmin Warner Musicin artisteja (JVGJenni Vartiainen, SanniCheek) edustaneen musiikkialan ammattilaisen Inka Laitisen Inka Entertainment -yhtiön kanssa. Inka Entertainmentin tallissa on Tinzen lisäksi useiden eri alojen lahjakkuuksia motivaatiopuhujista levyttäviin artisteihin.

”Meillä on ollut upea yhteistyö Tinzen kanssa jo vuodesta 2016. Alusta saakka oli selvää, että tähtäämme julkaisemaan omia biisejä. Tinze on vuosia tehnyt yhteistyötä artistien ja tuottajien kanssa ja tämä on luonnollinen seuraava askel. Löydettiin Universalilta oikea tiimi, joka ymmärtää Tinzen artistibrändin ja siihen liittyvät mahdollisuudet sekä uuden tavan tehdä musiikkia.

Tahtotilana on luoda maailmanlaajuinen kollektiivi, jossa talentit tukevat toisiaan. Maailma on sosiaalisen median ansiosta pienempi kuin koskaan. Verkostoituminen on helppoa ja tieto uusista trendeistä ja musiikista on samantien saatavilla. On kiehtovaa nähdä miten ihmiset kehittävät omia brändejään ja rakentavat maailmanlaajuista fanikuntaa. Tuntuu hyvältä tehdä asioita oman vision mukaan.”

Tällä hetkellä New Yorkissa asuva Inka on ollut rakentamassa kotimaisten artistien areenakonserttien kulttuuria toimien muun muassa tiedotuspäällikkönä Cheekin historiaa tehneissä Stadion-konserteissa sekä JVG:n loppuunmyydyissä Hartwall Arena -konserteissa. Laitinen on ollut ehdolla lukuisia kertoja uransa aikana vuoden promootiopäälliköksi, ja on yhdessä markkinointitiiminsä ja artistiensa kanssa voittanut lukuisia palkintoja musiikkialan gaaloissa.

”Koen, että on tärkeää olla utelias ja kiinnostunut. Tähtiä syntyy ennätysmäärä ja yhteistyötä on helppo tehdä yli rajojen. Visiot ja ideat ratkaisevat. Haluan luoda pitkäkestoisia uria ja pitää mielen auki täysin uusille tavoille luoda sisältöä. Tallissani on edustettuna eri alojen lahjakkuuksia.”

Seuraa Tinzeä somessa:
Instagram: www.instagram.com/tinzeofficial/
YouTube: www.youtube.com/channel/UCHizJ5AKbXnUgkCAGj_Up-g
TikTok: www.tiktok.com/@tinzeofficial?l
Facebook: www.facebook.com/twerkwithtinze/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Anniina Baumann / Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com, +358503691652

Inka Laitinen / Inka Entertainment
inkalaitinenpr@gmail.com, +1(347)981-5429

Tinzen kuvat medialle:
https://umusic.box.com/s/czlnqzxdy24q35kw4f9sb1difkgvetow

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…