COSTELLO HAUTAMÄKI YLLÄTTÄÄ SOOLOSINGLELLÄ

Kitaristi-biisintekijä Costello Hautamäki julkaisee uutta soolomateriaalia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Tänään perjantaina julkaistu Märkä betoni on Janne Rintalan ja Aki Tykin käsialaa.

Alkusysäyksen uudelle soolomateriaalille antoi Costellon poika, muusikko Jimi Hautamäki, joka oli säveltänyt biisin isänsä julkaistavaksi. Kyseinen kappale jäi vielä työstettäväksi, mutta ajatus soolomateriaalin julkaisemisesta jäi kytemään.

”Märkä betoni on tän kesän korvamato. Huomasin hyräileväni päivittäin kertosäettä, joten jokin siinä melodiassa kutkutti sisintäni. Teksti on kirjoitettu jo elämää nähneen miehen rakastumisesta ja siihen liittyvästä epävarmuudesta. Melko paljon mulle on biisejä tarjottu viime vuosina, mutta olen aina niihin vastannut että sitten kun teet yhtä hyvän biisin kuin ”Tahdotko mut tosiaan”, niin olen heti kiinnostunut. Tässä on vihdoin SE biisi, joka on ainakin yhtä hyvä kuin Tahdotko mut…ja ehkä vielä vähän parempikin…” kertoo Costello.

Kevätkiertueensa pandemiatilanteen vuoksi perumaan joutunut Costello on pitänyt yhteyttä faneihinsa striimikeikoilla. Toukokuun alussa artisti oli Kalajoen Virta-salissa keikalla, joka tavoitti yli 6000 silmäparia. Viime viikonloppuna Costello nähtiin striimikeikalla kahden muun rocklegendan – Michael Monroen ja Sami Yaffan – kanssa.

www.instagram.com/costellohautamaki
www.facebook.com/costifc
www.facebook.com/costellohautamakivirallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…

SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA GHOST JULKAISI ODOTETUN ALBUMIN

Toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla esiintyvän Ghostin kuudes albumi on nyt saatavilla “some of Ghost’s most intriguing work to date… rich exploration of genres…

JAMI FALTIN PALAA UUDEN MUSIIKIN ÄÄRELLE IBEN KANSSA

Nelinkertainen Emma-ehdokas Jami Faltin aktivoituu musiikin julkaisun pariin uudella Rolling Stone -singlellään, jolla mukana on listojen kärkisijoja jo pitkään valloittanut ibe. Rolling Stone on tarttuva ja…