KIRJE MIKAEL GABRIELILTA

Maailma on nyt muuttumassa ja toivottavasti pysyvästi parempaan suuntaan.

Kun me ei olla kuukausiin päästy koskettamaan toisiamme, juttelemaan kasvokkain, halaamaan tai juhlistamaan elämää porukassa, on meillä ollut aikaa miettiä. Herätä ihmisinä uuteen aikaan, ottaa valta elämästä käsiimme.

Olemme joutuneet peilaamaan vihdoin omaa tekemistämme. Millaisessa maailmassa minä haluan elää, mistä olen valmis luopumaan ja miten panostan asioihin ympärilläni enemmän.

Oli aikoi, kun moni meistä oli hiljaa nähdessään epäoikeudenmukaisuutta, mutta on nyt huutanut oikeuden puolesta kovempaa kuin koskaan aiemmin. Oli aikoi, kun käännettiin selkämme toisten kivulle, mutta nyt tarjotaan olkapäämme ja voimamme avuksi heille.

Oli aikoi, kun maailma pysähtyi voidaksemme oppia olemaan. Oli aikoi, kun opittiin tunnistamaan vääryys ja tukemaan toisiamme. Oli aikoi, kun olimme fyysisesti kauempana toisistamme kuin koskaan, mutta lähennyimme henkisesti.

Oli aikoi, kun päätin että minä aion olla se haluamani muutos. Toivottavasti sinäkin.

Kunnioittaen,
Mikael Gabriel

Mikael Gabrielin uusi single Oli aikoi julkaistiin tänään. Kappaleeseen saadaan maanantaina Viivi Huuskan ohjaama näyttävä musiikkivideo, joka korostaa biisin sanomaa. Mikael Gabriel julkaisi edellisen singlensä Löytäjä saa pitää maaliskuun alussa ja esitti kappaleen tuoreeltaan UMK-finaalissa. Miklun uusi musiikki esittelee entistä tyylikkäämmän ja seestyneemmän supertähden hänelle ominaista särmikkyyttä kuitenkaan unohtamatta.

www.instagram.com/mikaelgabriel
www.facebook.com/mikaelgabriel
www.twitter.com/mikaelgabriel
Uusia promokuvia tämän linkin takana
Tiedotteen kuva: Kim Koponen / Viivi Huuska

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

Manageri:
Peppi Puljujärvi
Puh. 045-1370807 / peppi@peppipuljujarvi.fi

Keikkamyynti:
Warner Music Live / Jake Hannula
Puh. 050-3010868 / jake.hannula@warnermusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETONEN JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Antti Ketosen kolmas albumi Eka elämä on julkaistu tänään “47-vuotiaana seison pisteessä, jossa taaksepäin katsominen ei ole haikeutta vaan enempi ymmärrystä eletystä…

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…