PUNANEN, SININEN – YAYON DEBYYTTISINGLE ON TAKUUVARMA KORVAMATO

Tummanpuhuvaa rap-musiikkia tekevä artistilupaus YAYO julkaisi tänään debyyttisinglensä Punanen sininen. Koukuttava avaussingle esittelee YAYO’n artistiutta parhaimmillaan. Kappale on omintakeinen yhdistelmä tarttuvia hokemia, mystisiä tekstimaailmoja sekä tämän ajan rap-musiikissa trendaavia mumble- ja cloud -vaikutteita.

– Useimmiten puran biiseihin pään sisäisiä irrallisia ajatuksia, niin negatiivisia kuin positiivisia. Usein tietynlaiset ongelmat, maailman epäkohdat ja synkät hetket inspiroivat. Uskon, että jokaisen sisällä on eräänlainen tuomitsija, ja se pääsee välillä ääneen myös mun musiikissa, YAYO avaa.

Helsingistä kotoisin oleva, 24-vuotias YAYO on ollut kiinnostunut musiikista aina. Nuorena hän on soittanut muun muassa pianoa ja kitaraa. Rap-musiikin tekemisen hän aloitti 17-vuotiaana ja muutama vuosi myöhemmin hän latasi ensimmäisen oman kappaleensa Soundcloud-alustalle. Jo näiltä ajoilta alkaen Lil Yayonakin tunnettu räppäri on puhutellut omaa genreään kuuntelevaa pientä yleisöä. Nousevan kiinnostuksen vuoksi siirtyminen isommalle levy-yhtiölle tuntui YAYO’lle luontevalta askeleelta kohti seuraavaa tasoa hänen artistiurallaan.

Kappaleelle julkaistiin juuri myös musiikkivideo, jonka voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Seuraa YAYO’a sosiaalisessa mediassa:
Instagam: @lil_yayoofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…