EVELINALTA UUSI SINGLE JA MUSIIKKIVIDEO

Evelina julkaisee tänään uuden kesäisen singlen Mä en haluu tietää. Evelina on uudistanut suomalaisen R&B-genren kenttää uusilla julkaisuillaan. Myös uudella singlellä Mä en haluu tietää kuuluu vahva R&B-soundi – nyt nopeampitempoisena ja kesäisen raikkaana. Kepeä tunnelma luo mielenkiintoista vastakohtaa kappaleen tekstille, joka pohtii mahdollisen kolmannen osapuolen osuutta parisuhteessa. Tuoreelle singlelle on kuvattu myös musiikkivideo, jonka Evelina on itse ideoinut ja käsikirjoittanut. Mikko Harman ohjaaman videon pääset katsomaan tästä.

“Mä en haluu tietää on ollut ihana biisi tehdä ja tää syntyi tosi itsestään. Nään biisit usein myös musavideoina ja tää vaati sellasta Bratz meets ysäri-mut-kuitenki-2020-luku-vibaa. Siinä onnistuttiin Harman kanssa musta täydellisesti ja sen kanssa on ollut super smoothia tehdä duunia aina Sahara- ja Sun vika -videoista asti. Se, että mun rakkaat ystävät lähti hengailee videolle oli kirsikka tän kakun päälle. Oon tästä tosi onnellinen!”, Evelinan kertoo.

Mä en haluu tietää
on Evelinan kolmas single tänä vuonna. Aiemmat julkaisut Hitaasti ja Liian vähän, liian myöhään nousivat molemmat heti julkaisustaan Spotifyn Top 50 -listan kärkisijalle. Jo lähes neljä miljoonaa kuuntelukertaa saavuttanut single Hitaasti nousi myös Suomen radioissa 15 soitetuimman kappaleen joukkoon. Evelina valmistelee parhaillaan kolmatta albumiaan yhdessä helsinkiläistuottaja Tidon kanssa.

Seuraa Evelinaa:
Facebook: @evelinavirallinen
Instagram: @evelinavirallinen
Snapchat: @yliylijumalatar

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Satu Snellman
satu.snellman@umusic.com
p. 040 50 88 190

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…