INTIAANIKESÄN DEBYYTTIALBUMI ON JULKAISTU

Neiti Kesäheinä -debyyttisinglellään platinaa streamannut pop-duo Intiaanikesä julkaisi tänään ensimmäisen albuminsa. Suljetut ovet -albumi on laaja läpileikkaus siitä, mitä Intiaanikesä on alkutaipaleellaan kokenut. Intiaanikesän laulaja Johannes K kuvailee kokonaisuutta seuraavasti: “Tällä levyllä esitellään se, mitä Intiaanikesä on ollut. Haikeita lyriikoita, jotka kumpuavat mystisestä realismista ja sydänkivuista. Haluan kirjoittajana kirjoittaa universaaleista asioista. Avautuen, mutta silti hirveän introvertisti. Siten, että jokainen voisi kokea nämä laulut omalla kohdallaan siten, että olisivat itse ne voineet kirjoittaa.”

“Toivon, että levystä tulee soundtrack mahdollisimman monen syksyyn. Toivon, että se tuo voimaa ja pitää seuraa pimenevinä iltoina. Haluttiin käyttää paljon perinteisiä bändisoittimia, jotta biisit vyöryy päälle ja soi isosti. Levy on eräänlainen kiitos ja välitilinpäätös niille, jotka on seuranneet Intiaanikesää alusta asti,” tuottaja Tapio Heinilä jatkaa.

Intiaanikesä on laulaja-lauluntekijä Johannes K:n ja kitaristi-tuottaja Tapio Heinilän muodostama pop-duo, joka kasvaa livekeikoilla neljän hengen yhtyeeksi.

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…