SINI YASEMIN POIKKEAA PARIJONOSTA

Kakkosalbuminsa julkaisua valmistelevalta Sini Yaseminilta on ilmestynyt uusi single Parijonossa. Parijonossa on väkevä kuvaus erosta ja yksin olemisen vapauttavasta puolesta. Kappaleen tarkkanäköiset tekstit purkavat parisuhteessa olemiseen liittyviä paineita ja muistuttavat siitä, että välillä on parempi olla yksin. Parijonossa on Sini Yaseminin syksyllä julkaistavan albumin viides sinkkujulkaisu. Jokainen singleistä esittelee artistista erilaisen puolen, ja Parijonossa jatkaa tyylikkäästi tätä linjaa.

Sini Yasemin on lahjakas helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka muistetaan muun muassa kappaleistaan Adoptoi mun sydän ja Mun kaa. Laulajan helmikuussa 2019 julkaistu debyyttialbumi Nimeä mut uudestaan on striimannut kultaa. Sini Yasemin on myös vieraillut esimerkiksi STEREOn, Kasmirin, Raappanan ja View’n kappaleilla.

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…