ROBIN PACKALENILTA ENSIMMÄINEN ENGLANNINKIELINEN KOKONAISUUS

Robin Packalen julkaisee tänään ensimmäisen
kansainvälisen EP:n “Rest In Beat PM”


Tuleva englanninkielinen debyyttialbumi julkaistaan kahdessa osassa
Suomen suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään kansainvälisen uransa ensimmäisen kokonaisuuden. Rest In Beat PM -EP on artistin tulevan englanninkielisen debyyttialbumin ensimmäinen puolisko. Levyn toinen puolikas Rest In Beat AM julkaistaan vuonna 2021.

Rest In Beat PM tutkii elämän tummempia sävyjä; asioita, jotka tapahtuvat auringon laskeuduttua. Robin käsittelee EP:llä rakkautta, intohimoa, vihaa ja jännitystä – välillä ironiankin kautta.

”Tämä EP on minulle enemmän kuin kokoelma lauluja. Se on osa matkaani, mieltäni, onnellisuuttani ja pelkojani. Siinä ajattelen ääneen asioita, joita en muuten osaa sanoa tai kuvailla. Mitä kauemmin työskentelin albumin kappaleiden parissa, ymmärsin, että ne jakautuivat vahvasti kahteen eri teemaan: päivään ja yöhön, valoon ja pimeyteen. Siitä sain idean jakaa albumin kahteen eri osaan”, Robin kertoo EP:stä.

Karismaattisen artistin entistä särmikkäämpi musiikillinen linja kuuluu läpi EP:n. Suurimman osan kappaleista Robin on tehnyt jo Drop Dead -biisin taustalla vaikuttavien suomalaistekijöiden Joonas Parkkosen, Olavi Uusitalon ja Peppina Pällijeffin kanssa. EP:ltä löytyy myös muun muassa Kalle Lindrothin, Alex Mattsonin, Paul Eliaksen ja norjalaisduo Skinny Daysin kädenjälkeä.

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on julkaissut viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänen musiikkiaan on striimattu huimat 390 miljoonaa kertaa. Vastustamaton supertähti on yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa: turkulaispopparia seuraa eri some-kanavissa yhteensä yli 900 000 ihmistä. Kansainvälinen ura lanseerattiin vuoden 2019 alussa ja nyt saatavilla on yhdeksän englanninkielistä kappaletta (I’ll Be With You, Suit That, Benefits & Rest In Beat PM -EP).

Kuuntele ”Rest In Beat PM” tästä.

Rest In Beat PM -kappalelista:
1. Better Than That
2. Drop Dead
3. Dancing Around Your Mind
4. Any Minute Now
5. Waves
6. Built To Fall Apart

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Management & lisätiedot:
Robin Entertainment
contact@robinentertainment.fi

Robin Packalen somessa:
Instagram: www.instagram.com/robinpackalen
Facebook: www.facebook.com/RobinPackalen
TikTok: www.tiktok.com/@packalenrobin
Nettisivu: www.robinpackalen.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SHRTYN JA SLIKIN KESÄINEN SINGLE JUHLISTAA PARASTA AIKAA

Jo kahdesta peräkkäisestä kesähitistä vastannut SHRTY on juuri julkaissut uuden singlen Parasta aikaa. Kappaleella vierailee loppuvuodesta EXIT-platinalevyllään vakuuttanut rap-artisti Sliki.…

OLAVI UUSIVIRTA: PALUU AVAA UUDEN ALBUMIKAAREN

Kotimaisen musiikin kansallisaarre, Emma-palkittu Olavi Uusivirta julkaisee uutta soolomusiikkia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, joka löytyy eksklusiivisesti Spotifysta Olavi Uusivirta julkaisi tänään tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Paluu,…

NISALTA UUSI SINGLE “MÄ OON SE”

R&B-tulokas Nisa on juuri julkaissut uuden singlen Mä oon se. Muun muassa Doechiista ja Summer Walkerista inspiroituva Nisa tuo musiikillaan…