TEFLON BROTHERSIN JA PANDORAN YHTEISKAPPALE ON JULKAISTU

Teflon Brothers ja Pandora osallistuvat Uuden Musiikin Kilpailuun tänään julkaistulla I Love You -yhteiskappaleellaan. Suomea ja englantia oivaltavasti yhdistelevä I Love You on pilke silmäkulmassa kerrottu tarina tunteiden ilmaisemisen vaikeudesta. Tanssittavan retrobiitin kuljettama kappale leikittelee epävarman suomalaismiehen stereotyypin kanssa ja muistuttaa, että jo kolmella sanalla voi sanoa paljon.

I Love Youn taustatiimistä löytyy mittava siivu suomalaista Euroviisu-historiaa. Kappaleen sävellystyössä oli mukana Axel Ehnström eli Suomea aikoinaan edustanut Paradise Oskar. Myös Euroviisuvoiton Suomelle tuonut Mr. Lordi osoitti tukensa maalamalla kappaleelle kansikuvan. Biisiä on ollut tuottamassa myös yksi maamme menestyneimmistä tuottajista JS16 eli Jaakko Salovaara. Lopputuloksena syntyi kappale, jonka UMK:n ammattilaisraati uskoo olevan yksi tulevan kevään isoista striimihiteistä.

Vahvalla Euroviisu-asenteella varustetut artistit haluavat levittää kappaleella rakkauden sanomaa: “Suomi on maailman onnellisin kansa, mutta me ollaan vaan huonoja näyttämään sitä. Me halutaankin nyt tuoda iloa ja positiivisuutta kaikille. I Love You on yksinkertainen feel-good song, mutta sillä on voimakas ja kansoja yhdistävä sanoma: rakkaus ei katso kielitaitoa tai ulkoisia seikkoja. Kuten biisissä lauletaan, kyse on ‘mental interactionista’.

“Olen itse päässyt kokemaan suomalaisen kulttuurin ulkopuolisen vinkkelistä. Olen oppinut, että kielitaitoa tärkeämpää on taito osoittaa ystävällisyyttä ja kunnioitusta, olit sitten missä tahansa päin maailmaa!” Pandora jatkaa.

Seuraa artisteja somessa:

Teflon Brothers
Facebook: @teflonbrothers
Instagram: @teflonbrothers

Pandora
Facebook: @pandorasingerofficial
Instagram: @pandora_official

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala
+358 40 5274 598
stella.kylaliuhala@umusic.com


Voittaja ja Suomen seuraava euroviisuedustaja valitaan 20.2. UMK-finaalissa, joka lähetetään suorana Yle TV1:ssä, Areenassa sekä Radio Suomessa. Voittajan valitsevat tv-katsojat ja kansainvälinen UMK-raati yhdessä. Suosikkiaan voi äänestää mm. Yle.fi -sovelluksella veloituksetta, puhelimitse tai tekstiviestillä. Lisätietoja yle.fi/umk.

Takaisin uutisiin

Uutisia

CHAPPELL ROAN GOES CUNTRY

Kulttisuosiosta supertähteyteen viime vuonna noussut Chappell Roan julkaisee ensimmäisen singlensä lähes vuoteen “The Giver is my take on cuntry xoxo…

EVELINAN UUSI SINGLE TUO MUKANAAN KEVÄÄN

Tänään julkaistu Kirsikat on vahva paluu laulaja-lauluntekijän pop-juurille Suomen menestyneimpiin poptähtiin lukeutuva Evelina palaa pop-juurilleen odotetun uuden musiikin kera yli…

LADY GAGA PALAA VAHVEMPANA KUIN KOSKAAN

Abracadabra- ja Die With A Smile -hittisingleillä varustettu albumi ylitti Suomessa kultarajan jo ennakkoon “A fabulous return to her freaky first principles” –…