Artistitulokas Runolta uusi single

Artistitulokas Runo julkaisee tänään uutta musiikkia. Juuri julkaistu single Yö on ensimmäinen julkaisu Johanna Kustannuksen kautta ja toinen singlejulkaisu tulevalta debyyttialbumilta. Konsta Vihavaisen ja Joonas Laaksoharjun tuottama synkän elektroninen kappale yhdistelee spoken wordia ja isoja biittejä. Kappaleen teksti käsittelee pimeyden hyväksymisen välttämättömyyttä ja esittelee Runon lahjakkuuden tekstittäjänä.

”Yö kertoo pimeydestä, jota vastaan moni taistelee. Joskus on hyvä laskea aseet ja sulkea silmät. Pimeyden hyväksyminen on välillä paras asia, jonka voit tehdä, jotta aamu voi tulla.” Runo kiteyttää.

Johanna Kustannuksen kanssa levytyssopimuksen solminut artisti nousi suomalaisen musiikkimaailman tietämykseen YleX Nosteessa -sarjasta, jonka hän voitti viime syksynä.

”Johanna Kustannukselle signaaminen tuntui tähtiin kirjoitetulta. Olen artistina aika itsenäinen ja kaipaan taiteellisia vapauksia sekä tilaa ilmaista. Täällä mennään musiikki edellä. Hienoa seistä rosterissa, jossa sanoilla on merkitystä ja taidetta tuetaan.”
 artisti fiilistelee.

Runon musiikissa yhdistyvät pop-musiikki, spoken word ja runous. Eri tyylilajit ja vaikutteet yhdistyvät kiehtovaksi ja kokonaisvaltaiseksi taiteeksi, joka edustaa erottuvaa ja mielenkiintoista vaihtoehtosoundia. Runo on julkaissut aiemmin kaksi kappaletta: Ei on ei ja Rajat. Runo työstää parhaillaan tuotantopäällikkönsä Minna Koiviston kanssa tulevaa debyyttialbumiaan, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

Seuraa Runoa somessa:
Instagram: @lisa.nikula
Facebook: @runonrunot

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…