KOVASSA NOSTEESSA OLEVA BESS JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Peace on kolmas singlejulkaisu BESSin tulevalta albumilta


Toista albumiaan studiossa parhaillaan työstävä BESS julkaisi tänään uuden singlensä Peace. Singlen laulaja on kirjoittanut yhdessä Risto Asikaisen ja Nopsajalan kanssa, joka on myös artistin vastaava tuottaja. Melankolinen kappale kertoo parisuhteen monimutkaisuudesta ja sen ylä- ja alamäistä. Kappaleen tuotannossa yhdistyvät BESSin ominainen ja tunnistettava soundi, joka flirttailee 80-luvun tuotantojen kanssa. Peacen teksti kiteyttää tunteen jatkuvasta riitelystä parisuhteessa ja tahdosta sopia erimielisyydet.

”Oli pinna vähä kireel tos viime vuonna, enkä ollu vissii ainoo. Mut niist fiiliksist sit synty Peace. Oon hitaasti oppinu sen, et AINA kannattaa eka sulkee suu ja rauhottuu, kelaa ihan oikeesti se kaks kertaa ennen ku iskee millää ilkeel sillon ku on diipeis. Ja varotan sen verran, et kandee kyl jo laittaa tanssikengät tiukalle; on nimittäi tulos lisää menomatskuu viel täs ennen toisen albumin koittoa. Rauhaa ja rakkautta ihmiset, olkaa nätisti.”

BESS on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka yhdistelee musiikissaan elektronista poppia ja housea. Laulajan debyyttisingle julkaistiin vuonna 2017 ja suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi myöhemmin samana vuonna tuplaplatinaa striimanneella kappaleellaan Tempo. Kaiken kaikkiaan BESSin tuotantoa on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 20 miljoonaa kertaa. BESS on tullut tunnetuksi myös vierailuistaan useiden eturivin artistien, kuten Mikael Gabrielin, kappaleilla.

BESSin musiikkia on kuultu myös monissa kotimaisissa TV-ohjelmissa, kuten Love Islandissa ja Bachelor Suomessa. Artisti kävi esiintymässä myös Vuokatissa Temptation Island -ohjelman edellisen tuotantokauden kisaajille.

Seuraa BESSiä somessa:
Facebook: @bessvirallinen
Instagram: @bessofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Keikkamyynti:
Annika Oksanen
Live Nation Finland
+358 45 633 6915
annika.oksanen@livenation.fi
www.livenation.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

LYTTÄ & TOHTORI GETTO DEF JAM RECORDINGS FINLANDIN ARTISTIROSTERIIN – PALUUSINGLE ILTASET JULKAISTAAN 15.5.

Jyväskylästä ponnistava rap-duo Lyttä & Tohtori Getto on kiinnitetty Def Jam Recordings Finlandin artistirosteriin. KPC-kollektiivista tutuksi tullut kaksikko tunnetaan vahvasta DIY-asenteestaan, freestyle-kulttuurista kumpuavasta ilmaisustaan sekä…

GETTOMASALTA UUSI SINGLE ONKO JOSSAIN

Kotimaisen hiphopin supertähti Gettomasa julkaisee jo ennakkoon paljon huomiota saaneen singlen Onko jossain Vuoden alussa vaikuttavan paluun tehnyt Gettomasa jatkaa aktiivista julkaisutahtiaan uudella…

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…