EDI TEKEE SYNNINPÄÄSTÖN UUDELLA SINGLELLÄÄN

edi julkaisi tänään viimeisen singlen ennen kesäkuussa julkaistavaa debyyttialbumiaan. Kuuntele Kukkii tästä.

Vahvaa menestystä singleillään suoratoistopalveluissa luonut edi kertoo Kukkii-kappaleen poikkeavan aiemmista, tummanpuhuvista julkaisuistaan: “Kukkii on iloisempi ihmissuhteista kertova kappale ja kirjoitettu selvästi erilaisesta tulokulmasta kuin aiemmat julkaisuni.”

edi kertoo kappaleen olevan samalla eräänlainen synninpäästö: “Unohdin jotain sovittuu ja suunniteltuu ja nyt yritän parhaani mukaan hyvittää sen. Huonolla menestyksellä ja huumorilla.”

Suorasukaisesta ilmaisustaan tunnettu räppäri edi, oikealta nimeltään Eetu Koivisto, on tehnyt musiikkia jo pitkään. 29-vuotiaan artistin tuotanto on sensuroimatonta ja sydänverellä tehtyä hiphopia. edin debyyttisingle Pahoja tapoja sekä marraskuussa 2019 julkaistu single Hei rakas ovat molemmat rikkoneet kultarajan.

Seuraa ediä somessa:
Facebook: @edivirallinen
Instagram: @edivirallinen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Stella Kylä-Liuhala
+358 40 5274 598
stella.kylaliuhala@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

AIEMMIN DUONA TUNNETTU TELEKS TOIMII JATKOSSA NELIHENKISENÄ YHTYEENÄ

Teleksin pitkä ura sai tänään jatkoa uudella singlellä Easy rider. Kyseessä on viides singlelohkaisu bändin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Tuoreen…

SINI YASEMIN JULKAISEE ARMOTTOMAN MUTTA RAKKAUDENTÄYTEISEN SINGLEN

Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan…

TOMI SAARIOLTA SYKÄHDYTTÄVÄN KAUNIS RAKKAUSLAULU

Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…