LEGENDAARINEN SUOMALAISTUOTTAJA JS16 YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINKKUJULKAISULLA

Koulut päättyvät, rajoituksia puretaan – JS16 tahdittaa tien kesään

Suomen kansainvälisesti menestynein tuottaja JS16 yllättää julkaisemalla tänään Everybody’s Free (To Feel Good) -kappaleen alkavan kesän kunniaksi. Kyseessä on Rozallan hittibiisi vuodelta 1991. Ibizalta ja Mallorcalta valtavaksi euroopanlaajuiseksi menestykseksi muodostunutta biisiä pidetään yhtenä 90-luvun isoimmista tanssianthemeista.   

Jaakko Salovaara kuuli kappaleen aikoinaan turkulaisella teknoklubilla, jossa biisi teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Nyt on aika sulkea ympyrä ja tuoda 30 vuoden takainen jättihitti tähän päivään JS16-soundeilla. Alora & Senii ja Felix Ojack olivat työstäneet kappaletta ennen kuin se saapui JS16:n käsittelyyn. JS16 innostui tuottamaan kappaleesta oman versionsa kuultuaan Alora & Seniin ja Felix Ojackin näkemyksen siitä. Kappale sai myös uudet vokaalit upeaäänisen Astrid Nicolen myötä. Astrid Nicole on tullut tutuksi mm. The Voice of Finland- ja All Together Now -ohjelmista.

JS16 eli Jaakko Salovaara on kansainvälisesti menestynein ja tunnetuin suomalaistuottaja. Maailmanlaajuiseen menestykseen hän nousi vuonna 2000 Bomfunk MC’sin Freestyler- ja Daruden Sandstorm -hittisinkkujen myötä. Viime vuosina JS16 on tuottanut mm. seuraavat biisit: Sini Sabotagen Levikset repee, Reino Nordinin Kato mua silmiin, Teflon Brothersin Lähiöunelmii ja Stigin Roy Orbison. 

Seuraa JS16 somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TOMI SAARIOLTA SYKÄHDYTTÄVÄN KAUNIS RAKKAUSLAULU

Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…

HENE JÄÄSALON ENSIMMÄINEN SINGLE STEARIINIA ULKONA NYT

Helsinkiläinen artisti, laulaja ja lauluntekijä Hene Jääsalo julkaisi tänään debyyttisinglensä Steariinia. Jääsalo on mielenkiintoinen uuden sukupolven rock-artisti, joka erottuu massasta…

Happoradion Aki Tykki julkaisi soolosinglensä

Happoradion keulakuvana tunnetuksi tullut laulaja-lauluntekijä Aki Tykki työstää parhaillaan sooloalbumia, joka julkaistaan helmikuussa 2024. Levyn ensimmäinen single Satulinna, Satumaa ilmestyi…