KUBE MUISTUTTAA UUDELLA SINGLELLÄÄN HIPHOPIN ETEEN TEHDYN POHJATYÖN MERKITYKSESTÄ

Tän takii kertoo uhrauksista ja kokemuksista, joita Kube on käynyt läpi uransa eri vaiheilla – Kuuntele uusi single tästä!

Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa ehdolla ollut Kube julkaisi tänään uuden singlen tulevalta albumiltaan. Tän takii -niminen kappale tekee Kubelle ominaiseen tapaan kunniaa hiphop-musiikin perinteille. Singlellä on sämplätty vuodelta 1975 peräisin olevaa Exile Onen funk/soul-klassikkoa You’ve Lost The Battle. 

– Oon fiilannut aina sämpläämistä ja sitä, miten parista loopista saa kasattua biitin, mikä ei kuulosta alkuperäiseltä kappaleelta. Kun sain biitin tehtyä, tiesin, että tästä tulee mulle tärkeä biisi. Tän takii kertoo uhrauksista ja kokemuksista, mitä oon käynyt läpi päästäkseni tähän pisteeseen. Halusin myös muistutella nuorempaa sukupolvea, että kaikki ei ole aina ollut näin helppoa ja festarilavoille harvemmin pompattiin vuoden sisällä uran aloittamisesta. Tämän kulttuurin ja genren eteen on tehty iso pohjatyö ja sitä pitää kunnioittaa, Kube kertoo. 

Kube on muovannut kotimaista rap-musiikkia tekemisillään jo pitkään ja hänen suosionsa on kasvanut tasaiseen tahtiin. Kube lukeutuu harvojen kotimaisten rap-artistien joukkoon, jotka kykenevät puhuttelemaan samanaikaisesti niin varttuneempia suomiräpin kuuntelijoita kuin nuorta yleisöä. Pitkän uransa aikana Kube on julkaissut arvostettuja albumeita sekä menestyshittejä, joista viimeisin on Emma-ehdokkuuden saanut single 100.  Viime keväänä julkaistun kappaleen kuulijamäärät ovat ylittäneet tuplaplatinarajan ja singlen musiikkivideota on katsottu 2,2 miljoonaa kertaa YouTubessa. Kyseinen julkaisu pysytteli Suomen Spotifyn 50 kuunnelluimman kappaleen joukossa lähes vuoden yhtäjaksoisesti. 

Kuluvan kevään ajan Kube on valmistellut odotettua uutta albumiaan. Musiikinteon ohella hän keskittynyt myös oman Killah-levymerkkinsä toiminnan kehittämiseen. Uudesta albumista tullaan tiedottamaan myöhemmin.

Seuraa Kubea somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

RADIOMENESTYSTÄ DEBYYTTISINGLELLÄÄN NIITTÄNYT MINTTU JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Radiolistan 15 kuunnelluimman kappaleen joukkoon debyyttisinglellään kivunnut Minttu julkaisi tänään kolmannen singlensä Yöpakkasii Artistin ensimmäinen julkinen keikka nähdään Lost In…

JUSTIN BIEBER YLLÄTTÄÄ JÄLLEEN UUDELLA LEVYLLÄ

Kanadalainen supertähti Justin Bieber on julkaissut jälleen yllätyksenä kokonaisen albumin, SWAG II. Kokonaisuus toimii jatkumona heinäkuussa niin ikään yllätysjulkaisuna ilmestyneelle…

LYYTI JULKAISEE NELJÄNNEN ALBUMINSA, JONKA KANTAVA TEEMA ON YSTÄVYYS

Kotimaista indiekenttää runomaisella popmusiikillaan hurmaava Lyyti julkaisi tänään uuden albumin Pidän sulle paikkaa. Levykokonaisuus on kuin soiva satukirja, jonka tarinat…