Heikki Kuulalta uutta soolomateriaalia

Pitkän linjan rap-artisti Heikki Kuula julkaisi tänään uutta soolomateriaalia. Mikä elämä? -singlellä vierailee laulaja-lauluntekijä Nelli Milan. Kuuntele kappale tästä!

Heikki Kuula työstää parhaillaan seuraavaa pitkäsoittoaan, jolla aikaisemmasta materiaalista tutut rock-soundit päivittyvät kohti modernia poppia. Mikä elämä? -singlestä artisti kertoo seuraavaa:

“Biisin tuottanut Juho Raja sävelsi sinertävän sydäntä särkevän postkoronaslovarin, johon oli kunnia tiputtaa baarsseja. Biisi kertoo eksän tapaamisesta sattumalta ja kuinka kertoja ei ole vieläkään päässyt eron yli vaikka virallinen suruaika on jo loppunut. Erossa aina toinen ottaa homman keveämmin, ja silloin toisesta tuntuu epäreilulta. Diggaan Draken erobiisejä, ja niiden fiilis varmasti kuuluu biisissä.”

Heikki Kuula on helsinkiläinen räppäri, tuottaja ja graafikko. Hän aloitti uransa 2000-luvun alkupuolella ja on julkaissut tähän mennessä kahdeksan sooloalbumia. Kuulan tunnetuimpia kappaleita ovat singlelistojen kärkisijoille nousseet hitit Suomalainen mies, Bae ja Rataraato. Soolouransa lisäksi mies on osa supersuosittua Teflon Brothers -yhtyettä yhdessä Pyhimyksen ja Volin kanssa.

Seuraa Heikki Kuulaa somessa:
Instagram / Facebook

Keikkamyynti:
Jussi Laine / All Day Agency
jussi@allday.fi
+358 40 185 1205
www.allday.fi


Takaisin uutisiin

Uutisia

SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I…

KUKA ON VASTUUS? KYSYVÄT DAVY JA EGE ZULU

Suomen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Davy julkaisee tänään uuden Kuka on vastuus? -singlen, jolla vierailee rap-artisti Ege Zulu. UK garage -musiikista inspiroituvan kappaleen tuotannosta vastaavat…

BESS JULKAISEE URANSA PARHAAN ALBUMIN

BESSin uudella albumilla sukelletaan ultraviolettiin. Albumin kruunaa yhteiskappale Käärijän kanssa – katso vauhdikas musiikkivideo täältä Suomalaisen pop-musiikin supertähti BESS julkaisee tänään odotetun kolmannen studioalbuminsa ULTRAVIOLETTI. Tanssittava kokonaisuus käsittelee rakkauden ja…