RESSU REDFORDILTA ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA

Ressu Redford julkaisi tulevan albuminsa nimikkokappaleen

Kuuntele tarttuva Hölmö sydän -single tästä!

Suomen radiolistan soitetuimpien kappaleiden joukkoon viime elokuussa Pieni askel -kappaleellaan noussut Ressu Redford julkaisi tänään uutta musiikkia. Hölmö sydän -niminen single jatkaa artistin menestyksekästä julkaisutaivalta kohti hänen samannimistä albumiaan, joka julkaistaan 29. lokakuuta. Hölmö sydän on hitikäs ja hyväntuulinen kappale, jonka tekstissä menneisyyden haamut valvottavat erityisesti yöaikaan.

“Mä oon ite sellainen ”kelailija”. Kun joku asia painaa tai mietityttää, niin uni ei meinaa millään tulla. Nukkumaan mennessä kelailee turhan usein ja kauan asioita, joihin ei enää voi vaikuttaa. Itse menin muun muassa tämän asian takia Mind Fullness -kurssille. Hölmö sydän kertoo mun tapauksessa tällaisesta kelailusta. Toki tämänkin biisin tekstin kukin käsittää omalla tavallaan omien kokemuksiensa pohjalta”, Ressu Redford kommentoi uutta julkaisuaan.

Hölmö sydän -singlen tekijätiimin muodostavat artistin lisäksi sävellyksestä ja sanoituksesta vastanneet Timo Kiiskinen ja Risto Asikainen sekä tuottajat Jaakko Salovaara ja Samuli Sirviö.

Viime vuonna Vain Elämää -tv-ohjelmassa suomalaiset jälleen hurmannut Ressu Redford tiedotti tulevasta albumistaan tällä viikolla. Hölmö sydän -levy on artistin uran kannalta merkittävä kokonaisuus, sillä viimeksi Ressulta on saatu albumillinen soolomusiikkia yli kymmenen vuotta sitten. Rakastettu suomalaisääni Ressu Redford teki paluun soolomusiikin pariin vuoden 2019 alussa. Artistin kaikkien aikojen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa klassikkohitit Älä meeKuusi kuuta & Saturnuksen renkaat ja Kuka on se oikea. Myös Ressu Redfordin uusi tuotanto on ollut menestyksekästä. Lokakuussa julkaistava Hölmö sydän -albumi on myynyt jo ennakkoon kultaa ja levy pitää sisällään muun muassa platinasinglen Viimeinen päivä feat. Pyhimys sekä kultarajan ylittäneen Corolla-singlen. Ressu Redfordin edellinen single Pieni askel rikkoi hänen uuden tuotantonsa ennätyksiä nousten Suomen radiolistan 6 soitetuimman kappaleen joukkoon.

Seuraa Ressu Redfordia somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Keikkamyynti:
Niina Jalonen
Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
+358 40 568 3242

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…