Lana Del Reylta uusi levy – Blue Banisters on artistin tämän vuoden toinen studioalbumi

Artistin viisi pitkäsoittoa ovat ylittäneet Suomessa vähintään kultarajan

Yhdysvaltalainen Lana Del Rey julkaisee tänään odotetun Blue Banisters -albuminsa. Alun perin heinäkuulle tiedotettu levy on järjestyksessään artistin kahdeksas studioalbumi. Viimeisimmän, Chemtrails Over The Country Club -albuminsa, Del Rey julkaisi vasta tämän vuoden keväällä.

Kokonaisuudelta on aikaisemmin julkaistu kappaleet Arcadia, Wildflower Wildfire, Blue Banisters ja Text Book. Aikaisemmin tällä viikolla albumin nimikkokappaleelle julkaistiin upean tunnelmallinen musiikkivideo. Myös Arcadia-kappaleelle on julkaistu kaksi erillistä videota, virallinen ja vaihtoehtoinen versio. 15 kappaletta sisältävällä albumilla kuullaan Del Reyn lisäksi muun muassa Gabe Simonin ja Drew Ericksonin kädenjälkeä niin lyriikoissa kuin tuotannossakin. Albumin viimeisen, Sweet Carolina -kappaleen lyriikat ovat osittain hänen isänsä, Robert Grantin kynästä.

Lana Del Rey on aikaisemmilla levyillään työskennellyt runsaasti moninkertaisen Grammy-voittajan (Taylor Swift, Lorde) Jack Antonoffin kanssa, jonka kädenjälki kuuluu vahvasti Del Reyn tämän vuoden keväällä julkaistulla Chemtrails Over The Country Club -studioalbumilla. Niin ikään Antonoffin kanssa tehty, syksyllä 2019 julkaistu Norman Fucking Rockwell! toi Del Reylle kaksi Grammy-ehdokkuutta, joista toinen oli arvostetussa vuoden albumin kategoriassa. Ylistetty kokonaisuus on myynyt Suomessa kultaa. Lana Del Rey julkaisi viime vuoden lopussa myös ensimmäisen runokirjansa Violet Bent Backwards Over The Grass. Teos on saatavilla kovakantisena kirjana, audiokirjana sekä vinyyli- ja CD-formaateissa.

Melankoliapoppia esittävä Lana Del Rey, oikealta nimeltään Elizabeth Grant, teki globaalin läpimurron vuonna 2012 julkaistuaan kakkosalbuminsa Born To Die. Suomessa nelinkertaista platinaa myynyt levy sisältää muun muassa hitit Video Games, Born To Die ja Summertime Sadness. 35-vuotiaan Lana Del Reyn viisi viimeisintä albumia ovat ylittäneet Suomessa vähintäänkin kultarajan. Artisti on nähty Suomessa viimeksi Flow Festivalin pääesiintyjänä vuonna 2017.

Voit ladata artistin viimeisimmät pressikuvat tästä.

Blue Banisters -kappalelista:
1. Text Book
2. Blue Banisters
3. Arcadia
4. Interlude – The Trio
5. Black Bathing Suit
6. If You Lie Down With Me
7. Beautiful
8. Violets For Roses
9. Dealer
10. Thunder
11. Wildflower Wildfire
12. Nectar of the Gods
13. Living Legend
14. Cherry Blossom
15. Sweet Carolina

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…