LYÖMÄTTÖMÄT KUMARTAA UUDELLA SINKULLAAN JENKKIEN ITÄRANNIKON YSÄRI-HIPHOPILLE

Lyömättömät on julkaissut tänään uuden singlen Helvetti maan pääl. Kappaleen aavemaisen raaka soundimaailma päivittää Queensbridgen ja Staten Islandin kulmien hengen tyylikkäästi 2020-luvun suomirap-ympyröihin. Lyömättömät kumartaa ilmaisussaan vanhan koulukunnan itärannikon tyyleille, joiden todellista kultakautta vietettiin ysärin puolivälissä. Lyriikoissa puolestaan korostetaan aidon välittämisen ja rehellisyyden merkitystä pyrkyrimäisen teeskentelyn sijaan.

Yhtye itse kertoo biisistä ja tulevasta albumista seuraavaa: ”Ihan helvetin siistiä olla back! Jengi on kyselly, että teettekste vielä boombappia, no totta kai me tehdään! Kun me kuultiin tää biitti, ni me tiedettiin heti että nyt on aika antaa henkisiä bitchslappeja kaikille kusipäille, joita ollaan matkalla kohdattu. Albumi on todella hyvällä mallilla, tippuu ens keväänä ja keikkaa on ollu tilanteesta huolimatta todella mukavasti. Joten te Lyömägang, toivottavasti nähdään ens kesänä keikoilla yhtä isosti ku aina ennenki, we fucking love you!”

Lyömättömien edellinen sinkku oli kesän aluksi julkaistu Älä koske mun kajariini. Lyömättömät on Solonen, Kosola ja Xmies.

Lyömättämät somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…

MÄKKI JULKAISEE RENNONLETKEÄN KESÄBIISIN

Rap-pioneeri Mäkki on julkaissut uuden singlen Ota must kii ft. Raappana. Suorasanaisuudestaan ja omintakeisesta flowstaan tunnetun artistin tuore, rakkaudentäyteinen single sopii täydellisesti jokaisen rennonletkeän kesäpäivän…

JUSTIN BIEBER ON PALANNUT

Justin Bieber on julkaissut seitsemännen studioalbuminsa SWAG Maailman suurimpiin tähtiin kuuluva Justin Bieber on tehnyt äärimmäisen odotetun paluun musiikin pariin ja…