F JA KASMIR JATKAVAT YHTEISTYÖTÄÄN – UUSI SINGLE ULKONA NYT

F:n ja Kasmirin kappale Mitä jos esittelee kotimaista r’n’b-musiikkia parhaimmillaan – kuuntele single täältä!

Emma-palkittu artisti F julkaisi tänään uuden singlen Mitä jos. Luopumisen tuskasta ja siihen liittyvistä ristiriitaisista tuntemuksista ammentavalla kappaleella vierailee upeaääninen Kasmir, joka sanoittaa tarinan toisen osapuolen näkökulmaa.

“Kun jostain ihmisestä luopuu, se jättää jälkiä. Välillä jäljet nousee pintaan, tulee näkyvämmäksi ja silloin sitä jää miettimään, että mitä jos kaikki olisikin mennyt toisin. On lohdullista ajatella, että kaikki tapahtuu syystä, mutta joskus haluaa velloa melankolisesti menneessä, jossitella ja ikävöidä, ehkä vähän itkeä”, F avaa kappaleen tekstimaailmaa.

F ja Kasmir tekivät ensimmäisen kerran yhteistyötä muutama vuosi sitten, kun F vieraili Kasmirin Lumpeet EP:n kappaleella Paholainen ei osaa uida. Kasmir on artistina avannut tietä suomenkieliselle r’n’b-ilmaisulle, jonka vuoksi yhteistyö tuntui F:n mukaan kiinnostavalta jatkumolta kyseisessä genressä. Samoihin ajatuksiin yhtyy myös Kasmir.

“Mä olen todella otettu, että F kysy mua mukaan tähän biisiin. Ja myös hemmetin ylpeä miten hieno siitä tuli! Mun kulma tähän tekstiin oli se, että ehkä joidenkin asioiden on vaan kuulunut mennä niin kuin ne on menneet. Päällimmäisen kelana se, että jos toisella mahdollisuudella epäonnistuis vielä pahemmin, olisko parempi jättää se mahdollisuus vaan kellumaan sellaiseen tilaan missä se voi olla mitä vaan”, täydentää Kasmir.

Parhaillaan F viimeistelee kolmatta albumiaan, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Mitä jos sekä F:n aikaisemmat singlet Menetän sut ja ihana kuvaavat osuvasti tulevaa levyä, joka tulee nojautumaan soundillisesti entistä vahvemmin r’n’b:hen. F kuvaa kokonaisuutta tematiikaltaan myös kevyemmäksi ja toiveikkaammaksi verrattuna hänen aiempiin albumeihinsa.   F on noussut muutamassa vuodessa maamme kiinnostavimpien, kotimaista hiphop-kenttää uudistavien artistien joukkoon. Viime vuonna julkaistu kappale ihana on rikkonut artistin henkilökohtaisia striimi- ja soittolistaennätyksiä yli miljoonalla kuuntelukerralla. Kappale oli myös Yle Areenassa esitetyn Kullannuput-sarjan tunnuskappale. Toukokuussa 2022 F voitti Vuoden musiikkivideo-palkinnon Emma Gaalassa. Lisäksi hän on ollut aiemmin ehdolla gaalassa Vuoden tulokas- ja vuoden rap/r’n’b -kategorioissa.

F somessa:
Instagram / Facebook

Kasmir somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Keikkamyynti:
All Day Agency
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 452390170
www.allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

NELINKERTAINEN EMMA-VOITTAJA KUUMAA JULKAISEE UUDEN SINGLEN

Tuore neljän Emman voittaja KUUMAA julkaisee kolmannen singlen ennen huhtikuussa julkaistavaa albumiaan. Yhtye on viimeisen vuoden aikana ylittänyt edellisellä albumillaan nelinkertaisen platinarajan, myynyt loppuun Jäähallin sekä julkaissut…

F:N NELJÄS ALBUMI JULKAISTIIN TÄNÄÄN – LEVYLLÄ MUKANA SANNI, PESSO JA TUPLAKÄÄK

”Mä oon fucked up edelleen, ei tuhat kirjaa saa oloo kevenee, huudan tai hiljaa oon, sama mitä teen, oon self-helpless”…

ARE JA REKAMI YLLÄTTÄÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Pitkää uraa hiphopin saralla tehneet Are ja Rekami julkaisevat yhteissinglen Takki auki, jolla ovat mukana myös PME:n perustajajäsen Jare Brand, suomirap-kentän Cooper-testiennätyksestä vastaava Röge sekä kertosäkeellä kappaleen kruunaava Kofi…