HANNA PAKARISELTA UUSI KOSKETTAVA SINGLE VUORETKIN MURTUU

Tänään vuoretkin murtuu

Hanna Pakarinen teki paluun musiikin pariin viime syksynä Sun aika tulee vielä -singlen myötä. Kappale sai runsaasti positiivista huomiota, ja median kiinnostus artistia kohtaan on ollut suurta. Artistin uusi single on tänään julkaistu Vuoretkin murtuu, jossa on vahva, erityisesti tässä ajassa puhutteleva sanoma. Hanna Pakarisen voimakas tulkinta tuo kappaleen kuulijan iholle saakka.

Artisti itse kertoo kappaleesta seuraavaa: 

”Vuoretkin murtuu syntyi talvisena iltana vuoden pimeimpinä hetkinä, aikana, jolloin monia kysymyksiä oli ilmassa niin pienen ihmisen elämässä kuin koko ihmiskunnan tulevaisuudessakin. Vaikka välillä tuntuu, että on täysin voittamaton ihmissankari, niin erinäisten luonnonvoimien edessä me kaikki ollaan kuitenkin aika pieniä. Jostain syystä tämä laulu tuntuu jättävän jäljen jokaiseen ihmiseen, johon se omalla tiellään osuu.”
 

Pakarisen tammikuulle suunniteltu paluukeikka ja samalla singlen julkaisukeikka Helsingin On The Rocksissa siirtyy pandemiarajoitusten takia maaliskuulle. Vuosi 2022 tuo mukanaan lisää uutta musiikkia artistilta ja myös keikkoja rajoitusten höllentyessä.

Seuraa Hanna Pakarista somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Manageri:
Tom Frisk
Backfront Music
tom@backfront.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…

THE ROLLING STONESILTA UUSI ALBUMI

Tuore kokonaisuus seuraa menestyslevyä The latest from the World’s Greatest Rock & Roll Band is built to satisfy★★★★ – Rolling…

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…