URANSA HUIPULLE POP-PUNKILLA NOUSSUT MGK JULKAISEE UUTTA

Machine Gun Kelly ja WILLOW tuovat emo-kulttuurin takaisin valtavirtaan – emo girl -single on nokkela yhdistelmä nostalgiaa ja modernia teiniangstia

Räppärinä tunnetuksi tullut ja sittemmin musiikissaan vakuuttavasti hiphop-, rock- ja punkgenrejä yhdistellyt Machine Gun Kelly (MGK) julkaisee 25. maaliskuuta kuudennen studioalbuminsa mainsteam sellout. Artisti ehti viime syksynä tiedottaa seuraavan albuminsa nimeksi born with horns, ja MGK sekä levyn vastaava tuottaja Travis Barker (blink-182) tatuoivat sen käsivarsiinsa. Artisti päätti kuitenkin viime hetkellä vaihtaa albumin nimen ja julkaisi TikTokiin hauskan videon, jossa hän paljastaa tämän Barkerille. Videon voi katsoa tästä. Tuleva albumi on jatkoa kaksikon yhdessä tekemälle Tickets To My Downfall -levylle (2020), josta kasvoi MGK:n tähänastisen uran menestynein kokonaisuus.

Tänään albumilta on julkaistu sen ensimmäinen single emo girl. Kappaleella on mukana niin ikään pop-punkin parissa viime aikoina vaikuttanut ja Travis Barkerin kanssa yhteistyötä tehnyt WILLOW. Single alkaa MGK:n näyttelijäkihlatun Megan Foxin vuorosanoilla kulttielokuvasta Jennifer’s Body vuodelta 2009 (”I’m a god”). Barkerin ja Nick Longin tuottama kappale on nokkela yhdistelmä nostalgiaa ja modernia teiniangstia.

31-vuotias Machine Gun Kelly, oikealta nimeltään Colson Baker, otti muutama vuosi sitten tehtäväkseen tuoda skeittikulttuurista inspiroitunut pop-punk takaisin pop-musiikin valtavirtaan. Peräti kymmenen vuotta sitten Interscope Recordsille kiinnitetty artisti varttui kuunnellen 2000-luvun alun pop-punk ja rock-yhtyeitä, kuten Simple Plan, blink-182 ja Good Charlotte. Rock-vaikutteet ovat kuuluneet artistin musiikissa alusta lähtien, vaikka jenkkitähden neljä ensimmäistä levyä luokitellaankin rap-albumeiksi. MGK julkaisi syyskuussa 2020 suurella mielenkiinnolla odotetun Tickets To My Downfall -albuminsa, joka toi artistille myös hänen ensimmäisen ykkössijadebyytin Billboardin albumilistalla.

MGK:n viidestä julkaistusta studioalbumista kolme viimeisintä ovat ylittäneet Suomessa kultarajan (Tickets To My Downfall, Hotel Diablo & Bloom). Artistin kappaleista I Think I’m OKAY ja Bad Things ovat ylittäneet Suomessa platinarajan ja Rap Devil, my ex’s best friend, Candy, bloody valentine ja Till I Die kultarajan. Machine Gun Kellyn tuotanto on saavuttanut maailmanlaajuisesti 13 miljardia ja Suomessa 65 miljoonaa kuuntelukertaa.

Näyttelijäpari Will ja Jada Smithin tyttärenä tunnettu WILLOW on viettänyt koko nuoruutensa musiikkialan keskiössä. 21-vuotias laulaja on ehtinyt julkaista jo viisi studioalbumia, kerryttää yli 2 miljardia striimiä sekä voittaa lukuisia palkintoja työstään niin artistina kuin näyttelijänä. Globaaiin läpimurron amerikkalaistähti teki vuonna 2010 debyyttisinglellään Whip My Hair. Kesällä julkaistu, vahvasti rock-vaikutteinen viimeisin albumi lately i feel EVERYTHING on aiempia tummasävytteisempi ja kypsempi kokonaisuus. WILLOW muistetaan erityisesti viime vuonna sosiaalisessa mediassa ilmiöityneistä hittisingleistään t r a n s p a r e n t s o u l ja Meet Me At Our Spot.

Machine Gun Kelly somessa:
Instagram / TikTok / Twitter / Facebook

WILLOW somessa:
Instagram / TikTokFacebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

ARPALTA TUNNELMALLINEN MUSIIKKIVIDEO ALBUMIN VUOSIPÄIVÄN KUNNIAKSI

Arppa julkaisi Kinovalon alla -albumin vuosipäivänä musiikkivideon, jonka tunnelmaan on vangittu onnistuneesti palanen artistin ja yhtyeen ydintä. Videon on ohjannut elokuvaohjaaja…

JANNIKA B:LTÄ IHMISEN MUOTOINEN SINGLE JA KIRJA

Jannika B:n uusi single on nimeltään Ihmisen muotoinen. Sinkun julkaisu on 23.9. ja Jannika julkaisee samannimisen kirjan 20. lokakuuta. Kirja…

FLETCHER julkaisee tänään pitkään odotetun debyyttialbuminsa Girl Of My Dreams

“The new record is everything we have wished for and more.” – Gigwise 9/10 “This is a debut album that…