SAMU HABER SULATTAA SYDÄMET UUDELLA SINGLELLÄÄN

Samu Haber julkaisee juuri sopivasti ennen ystävänpäivää pakahduttavan singlen

Loppuvuodesta 2020 menestyksekkään soolouransa startannut supertähti Samu Haber julkaisee huomenna perjantaina uutta musiikkia. on sydämet sulattavan hyväntuulinen pop-kappale, jonka Haber on tehnyt yhdessä Joonas Angerian ja Jussi Tiaisen (costee) kanssa. Kappaleen tuotannosta vastaavat Haberin aiempien soolojulkaisuiden tapaan Jukka Immonen ja Antti ”RZY” Riihimäki.

”Aivan kuin tekisin ekaa levyä ikinä ja oon kyllä niin onnellinen, että löysin uuden tavan tehdä lauluja. Mua jännittää ihan kuin joskus teininä aikanaan, mutta toisaalta ei stressaa meneekö hommat ihan kuin Strömsössä. Aion kyllä varmaan jatkaa tätä musiikkiharrastusta aika pitkään”, ensimmäistä sooloalbumiaan viimeistelevä Haber kertoo.

Samu Haberin marraskuussa 2020 julkaistu ensimmäinen suomenkielinen soolosingle Enkelten kaupunki menestyi niin striimipalveluissa kuin radioissakin. Kultarajan yli 2 miljoonalla kuuntelukerrallaan ylittänyt kappale kasvoi isoksi radiohitiksi viihtyen yli 35 viikkoa radiolistalla, korkeimmillaan listasijalla 4. Haberin viime huhtikuussa julkaistu toinen soolosingle Täältä tullaan oli yksi viime vuoden soitetuimmista suomalaisista kappaleista radioissa yltäen korkeimmillaan listasijalle 2.

Huippusuositun Sunrise Avenuen keulakuvana tunnetuksi tullut Haber luotsasi yhtyeensä 17 vuoden aikana ainutlaatuiseen menestykseen. Sunrise Avenuen lopettamispäätöksestä kerrottiin vuoden 2019 joulukuussa, jolloin yhtye julkaisi viimeisen kappaleensa sekä Helsingin Olympiastadionille päättyvän jäähyväiskiertueen, joka koronan vuoksi on siirretty heinäkuulle 2022.

Haber nähdään pian valkokankaalla ja
hänen tarina kuullaan äänikirjana

Samu Haber esiintyy Solar Filmsin Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvan sivuroolissa. Hänet nähdään uutuuselokuvassa Otto-nimisenä muusikkona. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä kuvattiin viime syksynä Suomessa pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Saksassa Hampurissa, jossa Samun osuus kuvattiin. Syksyllä 2022 ensi-iltaan tulevan elokuvan ohjaa Mika Kaurismäki. Elokuvan pääroolissa Mielensäpahoittajana nähdään Heikki Kinnunen. Toisen pääroolin näyttelee Kari Väänänen, joka esittää Mielensäpahoittajan veljeä Tarmoa. 
Elokuva on jatkoa kahdelle aiemmalle jättisuositulle Mielensäpahoittaja-elokuvalle, joista edellinen, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018) sai elokuvateattereissa yli 340 000 katsojaa ja ensimmäinen, Mielensäpahoittaja (2014) peräti yli 500 000 katsojaa. 

Samu Haber on polttavan ajankohtainen myös kirja-alalla, kun häneltä ilmestyy 1.3. Samu Haber. Forever yours DELUXE -äänikirja. Uusi äänikirjaversio yhdistää ennen julkaisematonta musiikkia ja yli 2000 äänitehostetta Haberin aiemmin ilmestyneeseen elämäkertaan. Tuomas Nyholmin kirjoittama Samu Haber. Forever yours –kirja ilmestyi alun perin lokakuussa 2020. Teosta on myyty Suomessa ilmestymisestään lähtien kaikissa formaateissa lähes 90 000 kappaletta.

Lisätiedot elokuvaan ja äänikirjaan liittyen alhaalla. 

Samu Haber somessa:
Instagram / Facebook / Nettisivut

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358 50 4619818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Management:
Mikko Saukkonen
Comusic Management
+358 40 053 9599
mikko@comusic.fi
www.comusic.fi

Lisätiedot äänikirjaan liittyen: 
adele.couavoux@otava.fi

Lisätiedot Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvaan liittyen: 
katja.toivanen@helsinkicalling.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SINI YASEMINILTA UUSI ALBUMI: VIIMEINEN JOKA RIKKOI MUT

SINI YASEMINin järjestyksessään kolmannen albumin teema on kamppailu ennen itsensä löytämistä ja rakastetuksi tulemista. Albumi on kasvutarina, joka kuljettaa kuulijan…

VAIKUTTAVA DEBYYTTIALBUMI ARTISTITULOKAS M.A:LTA

M.A lunastaa odotukset debyyttialbumillaan Liminaalitila Kotimaisen rap-kentän kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva M.A on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Liminaalitila. Vaikuttavalla 10 kappaletta sisältävällä…

ARE, REKAMI JA JOOSU J ASTELEVAT KORIPALLOKENTILLE UUDELLE KAPPALEELLAAN

Koko illan -kappale on omistettu Jyväskylä Basketball Academylle Are ja Rekami ovat julkaisseet tänään uuden kappaleen Koko illan, jolla vierailee…