NELLI MATULA JULKAISI TULEVAN ALBUMINSA NIMIKKOKAPPALEEN KILTTI TYTTÖ

Nelli Matula tiedotti uudesta albumistaan tämän viikon alussa – Kuuntele jo ennakkoon kultaa myyneen levyn nimikkokappale Kiltti tyttö täältä!

Valovoimainen pop-artisti Nelli Matula tiedotti tämän viikon alussa somekanavillaan toisesta albumistaan Kiltti tyttö, joka julkaistaan 1.4. Yllätykset eivät jääneet siihen, sillä artisti julkaisi tänään faniensa iloksi albumin nimikkokappaleen. Flirttaileva ja tuotannollisesti hip hop -vaikutteinen single kätkee sisäänsä tekstin, joka nostaa esiin erityisesti naisten kohtaaman epäkohdan yhteiskunnassamme.

 “Oma kokemukseni on, että naisen täytyy aivan eri tavalla ikään kuin suojella mainettaan ja miettiä tarkkaan omia henkilökohtaisia valintojaan, esimerkiksi intiimejä ihmissuhteitaan. Tämähän on kaksinaismoralismia pahimmillaan ja tuntui tärkeältä nostaa tätä epäkohtaa esiin oman musiikillisen ilmaisun kautta. Biisiä kirjoittaessa fiilis oli tosi hyvä, vaikka välillä vähän poskia punottikin. Kappaleella on hauska, seksuaalisesti virittäytynyt nimi, mutta tulevalla albumikokonaisuudella ilmaisu kätkee taakseen paljon enemmän sävyjä“, Nelli Matula kertoo.

Tulevan albumin nimenä Kiltti tyttö liittyy laajemmin levyn teemaan, jonka keskiössä on perfektionismi ja erilaiset näkökulmat siitä, mitä kiltiltä tytöltä yhteiskunnassamme odotetaan. Jo ennakkoon kultaa myyneeltä albumilta on julkaistu tähän mennessä hitit Sukupuuttoon, Lelu, Tulevaisuuteen ja Limbo

Vuonna 2016 Lemmikki-jättihitillään suuren yleisön tietoisuuteen noussut Nelli Matula tunnetaan musiikkinsa lisäksi myös energisistä keikoistaan ja hänen singlejulkaisujen ympärille rakennetuista visuaalisista sisällöistä, joiden pääosassa ovat näyttävät tanssikoreografiat. Tänään julkaistun Kiltti tyttö -singlen visuaaleissa Nelli näyttää kykynsä tankotanssissa. Kiltti tyttö -videon voit katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Nelli Matula somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Takaisin uutisiin

Uutisia

JESSE KAIKURANNALTA URAN HENKILÖKOHTAISIN JULKAISU

Viime keväänä musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta kirjoitti koskettavan kappaleen edesmenneelle äidilleen Vaikuttavana tulkitsijana tunnettu Jesse Kaikuranta julkaisi tänään uuden singlen Äidille. Kappale tarjoaa…

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…