RAMMSTEIN JULKAISI UUDEN SINGLEN JA VIDEON ZICK ZACK

RAMMSTEININ ALBUMIN JULKAISU LÄHESTYY, UUSI SINGLE “ZICK ZACK” NYT ULKONA

Yksi maailman suurimmista rockyhtyeistä, saksalainen Rammstein, on juuri julkaissut uuden singlen ja videon Zick Zack. Kappale ja siihen tehty video käsittelevät nykyajan paineita ulkonäön optimointiin, usein jopa plastiikkakirurgisten toimenpiteiden avulla. Bändi julkaisee myös 32-sivuisen Zick Zack Magazine -lehden, joka sisältää kertomuksia, kuvia ja haastatteluita “kauniimpi, suurempi, kovempi” -teemaan liittyen. Lehdessä on myös kolumni The Dr Flake Botox Box, XXL-kokoinen juliste, kuusi muuta julistetta, 30 Rammstein-tarraa ja fyysinen single. Lehti tulee saataville ensi viikolla.

Rammstein käynnisti uuden albumiprojektinsa maaliskuussa Zeit-nimisen mahtipontisen singlen ja videon julkaisun myötä. Ajan katoavaisuutta käsittelevä kappale kiipesi Suomen Spotify-listan sijalle 10. Myös uusi albumi kantaa nimeä Zeit, ja se julkaistaan huhtikuun 29. päivä.

Toukokuun puolivälissä yhtye pakkaa pyrotekniikan ja käynnistää Euroopan-kiertueensa Prahasta. Tallinnassa Rammstein nähdään 20.7.

Vuonna 1994 perustettu Rammstein on julkaissut tähän mennessä seitsemän studioalbumia. Yhtyeen levyjä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Rammsteinin edellinen albumi julkaistiin keväällä 2019 ja sen tiimoilta bändi nähtiin kahdesti Ratinan stadionilla saman vuoden elokuussa. Yhtyeen spektaakkelimaiset, pyrotekniikalla vahvistetut keikat ja industrial metal -musiikki ovat keränneet vuosien saatossa uskollisen ja innokkaan fanikunnan ympäri maailman.

www.rammstein.de
www.facebook.com/rammstein
www.instagram.com/rammsteinofficial

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…