SATU TOIVOTTAA DEBYYTTISINGLELLÄÄN JENNI HAUKIOLLE HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ

Monilahjakas musiikintekijä satu kirjoitti biisin täydellisyyden tavoittelusta

Universalin tuore kiinnitys satu julkaisee debyyttisinglensä Jenni Haukio. Kappale julkaistaan perjantain sijaan torstaina, sillä kyseinen päivä on Jenni Haukion syntymäpäivä. Rouva presidenttinä tunnetun runoilijan nimeä kantava biisi kertoo siitä tunteesta, kun toivoisi olevansa joku muu.

“Tää biisi on eskapistin tarina siitä tunteesta, kun toivois olevansa joku muu. Kun kuvittelee, että jollakin toisella on asiat aina paremmin. Jenni Haukio symboloi tässä sitä ’täydellistä ihmistä’, jonka tasoa ei itse muka voi koskaan saavuttaa”, kertoo artisti kappaleen teemasta.

Musiikintekijänä satu on monilahjakkuus: hän säveltää, sanoittaa ja tuottaa kappaleensa itse. Kappaleessa kuuluu satulle ominaista monipuolisuutta. Tuotannossa kikkaillaan niin uruilla kuin autotunella, ja trapbiitti vaihtuu toiveikkaaseen pop-tuotantoon kesken biisin. Kokonaisuuden nivoo yhteen oivaltavat ja omaperäiset sanoitukset. Artisti kommentoi tuotantoa: “Biisin tuotannossa halusin korostaa ja tuoda esiin sanoitusten tarinaa. Nää tunnelman vaihdokset musiikissa korostaa myös sanoitusten kontrastia kertojan fiiliksistä omasta itsestään ja haaveistaan.”

satu somessa:
@satumusiikki

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Takaisin uutisiin

Uutisia

DAVY JULKAISEE TULEVAN DEBYYTTIALBUMINSA ENSIMMÄISEN SINGLEN

Davyn uudelle Tyhmää-singlelle julkaistiin myös musiikkivideo Kotimaisen musiikin nouseva nimi Davy erottuu Suomen rap-kentällä omintakeisella house-vivahteisella soundillaan. Tätä menevää ja tanssittavaa tyylilajia edustaa Davyn…

PÖYDÄT KÄÄNTYY – SHRTYN KOLMAS ALBUMI NYT ULKONA

SHRTY julkaisee ennakkoon platinaa striimanneen albuminsa Pöydät kääntyy Levyllä artisti raottaa henkilökohtaista elämäänsä, jota on värittänyt kamppailu oman mielenterveyden kanssa Tunnistettavasta…

ARE JULKAISEE UUDEN ALBUMIN “IN MEMORIAM”

Are julkaisi tänään viidennen sooloalbuminsa In Memoriam. Levy sukeltaa muistojen, luopumisen ja ajan kulumisen teemoihin, jäämättä kuitenkaan nostalgian vangiksi. In…