NELINKERTAINEN EMMA-EHDOKAS KUBE JULKAISI UUDEN SINGLEN

Kube ottelee show-painijoiden kanssa HULK FLOWGAN -musiikkivideolla – katso täältä

Platinarajan ylittäneellä Gasoo ei brekkei -albumillaan neljä eri Emma-ehdokkuutta napannut Kube julkaisi tänään uutta musiikkia. HULK FLOWGAN -niminen single on tiukka vajaan parin minuutin mittainen tykitys, joka esittelee räppärin flow’ta parhaimmillaan. Artistin omien sanojen mukaan toisinaan on hauska räppiegoilla, ja kappale syntyi tällä mentaliteetilla puhtaasta räppäämisen ilosta.
HULK FLOWGAN -singlelle julkaistiin juuri myös musiikkivideo, joka kuvaa pilke silmäkulmassa itse kappaleen tekstimaailmaa. Rikhard Vellamon ohjaaman musiikkivideon voi katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Viime vuosi oli Kuben osalta menestyksekäs. Gasoo ei breikkei -albumi on ylittänyt kuuntelumäärillään platinarajan ja levyn jättihitti 100 triplaplatinarajan. Levy arvioitiin myös Helsingin Sanomissa Vuoden parhaaksi kotimaiseksi rap-levyksi. Onnistuneen vuoden 2021 päätteeksi Kubesta julkaistiin video, jossa kotimaisen hiphop-kentän kärkinimet Jare Tiihosesta JVG:hen kertovat ajatuksiaan Kubesta. Videon voi katsoa täältä.

Tulevan kesän ajan Kube keskittyy vahvasti keikkailuun. 

Kube somessa:
Instagram / Facebook / Youtube

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400685701

Keikkamyynti:
Live Nation Finland
Annika Oksanen
annika.oksanen@livenation.fi
+358 45 6336915
www.livenationagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

AIEMMIN DUONA TUNNETTU TELEKS TOIMII JATKOSSA NELIHENKISENÄ YHTYEENÄ

Teleksin pitkä ura sai tänään jatkoa uudella singlellä Easy rider. Kyseessä on viides singlelohkaisu bändin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Tuoreen…

SINI YASEMIN JULKAISEE ARMOTTOMAN MUTTA RAKKAUDENTÄYTEISEN SINGLEN

Sini Yasemin julkaisi uuden singlensä ’Poikaystävä’. Biisi on kirjoitettu rohkaisuna ystävälle, jonka tulisi lähteä pois myrkyllisestä ihmissuhteesta. Artistille tuttuun tapaan…

TOMI SAARIOLTA SYKÄHDYTTÄVÄN KAUNIS RAKKAUSLAULU

Päätepysäkki on lähes kliseisen idyllisen suomalaisen järvimaiseman keskellä syntynyt autenttinen biisi rakkaudesta. Kappaleen Saario on tehnyt yhdessä Vilma Alinan ja…