SUOMEEN SAAPUVA SIGRID JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Pohjoismainen tähti Sigrid on juuri julkaissut toisen studioalbuminsa How To Let Go artisti esiintyy Helsingin Flow Festivalilla 12. elokuuta

Pohjoismaiden menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva norjalainen Sigrid on juuri julkaissut odotetun toisen studioalbuminsa How To Let Go. Albumin vastaavana tuottajana toimii tanskalainen Sly (Dua Lipa, The Chainsmokers) ja sitä on ollut norjalaistähden lisäksi kirjoittamassa muun muassa ansioitunut amerikkalaistekijä Emily Warren ja monen hitin takaa tuttu norjalainen Caroline Ailin.12 kappaletta sisältävä albumi on kirjoitettu aikana, jolloin Sigrid pohti elämäänsä Norjassa ja sen ulkopuolella.

”Ne ovat kaksi eri asiaa. Rauhallinen tyttö, joka rakastaa hiihtää, vaeltaa ja laittaa ruokaa, kun taas toinen puoli minusta haluaa juhlia ja esiintyä isoille yleisöille pelottomasti. Olin niin ujo lapsi, mutta kun olen lavalla, rakastan vain eksyä siihen tunnelmaan. Joskus nämä kaksi puolta riitelevät keskenään ja on hämmentävää ajatella, mikä oikeasti saa minut kukoistamaan elämässäni. Haluaisin molemmat puolet, mutta aina niitä ei ole mahdollista yhdistää”, Sigrid kertoo.

Viimeisin singlelohkaisu albumilta oli odottamaton yhteistyö: yhdysvaltalainen rockyhtye Bring Me The Horizon hyppäri mukaan Bad Life -singlelle. Levyltä julkaistiin tätä ennen kehutut singlet Mirror, It Gets Dark ja Burning Bridges. Sigridiä on kuultu tänä vuonna myös muun muassa Griffin kanssa tehdyllä singlellä Head On Fire, jonka ansiosta kaksikko voitti vuoden 2022 NME Awards -gaalassa kategorian Best Collaboration.

Island Records -levymerkille kiinnitetty Sigrid ponnahti musiikkimaailman kartalle vuonna 2017 julkaistulla debyytti-EP:llään Don’t Kill My Vibe. Kansainväliseen suosioon artisti nousi myöhemmin samana vuonna julkaisemallaan Strangers-singlellä. Globaalisti lähes 350 miljoonaa kuuntelukertaa kerännyt kappale nousi Iso-Britannian singlelistan sijalle 10, norjalaisradioiden ykköseksi sekä soittoon myös isoilla suomalaisilla radiokanavilla. Sigridin odotettu debyyttialbumi, kriitikoiden ylistämä Sucker Punch, saatiin keväällä 2019, ja se debytoi viiden parhaan joukossa muun muassa Iso-Britannian, Norjan ja Irlannin albumilistoilla. Kotimaassaan Norjassa tuplaplatinaa striimanneella levyllä on globaalisti jo yli miljardi striimiä. Isoksi hitiksi nousseen Strangers-kappaleen lisäksi albumi sisälsi muun muassa Suomessakin radiosoittoa saaneen Don’t Feel Like Crying -kappaleen.

Kriitikoiden ja fanien arvostama laulaja-lauluntekijä on noteerattu myös lukuisilla alan palkinnoilla. Vuonna 2018 Sigrid voitti arvostetun BBC Music Sound of 2018 -palkinnon, jossa samana vuonna ehdolla olivat muun muassa Billie Eilish, Lewis Capaldi ja Khalid. Saman tittelin ovat aiemmin kopanneet muun muassa Sam Smith, Years & Years sekä Ellie Goulding. Sigridin musiikilla on maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljardia kuuntelukertaa. Keikkalavoilla kuin kotonaan viihtyvä artisti on nähty esiintymässä myös Suomessa; viimeksi norjalaistähti esiintyi täydelle yleisölle Ruisrockin telttalavalla kesällä 2019. Artisti esiintyy myös tämän vuoden elokuussa Flow Festivalilla.

How To Let Go -kappalelista:

1. It Gets Dark
2. Burning Bridges
3. Risk Of Getting Hurt
4. Thank Me Later
5. Mirror
6. Last To Know
7. Dancer
8. A Driver Saved My Night
9. Mistake Like You
10. Bad life feat. Bring Me The Horizon
11. Grow
12. High Note

Sigrid somessa:
Instagram / TikTok / Facebook / Twitter

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…