NELLI MATULALTA ENNAKKOON KULTAA MYYNYT UUSI ALBUMI KILTTI TYTTÖ

Nelli Matulan uudelle Kiltti tyttö -albumille julkaistiin tänään levyn visuaalista maailmaa esittelevä elokuvallinen traileri
– katso kokonaisuus täältä!

“Kuuntelin erästä podcastia, jossa käytiin läpi ilmiötä siitä, miten naiset usein tarkkailevat itseään ja omaa toimintaansa enemmän kuin miehet. Asian kerrottiin juontavan juurensa siitä, että naiset ovat tiedostamattaan sisäistäneet objektimaisen roolinsa, johon heitä on kautta aikojen asetettu. Sen seurauksena moni voi rakentaa elämästään ja ihan tavallisesta arjestaan eräänlaista performanssia, jossa asioita ja valintoja tehdään niin, etteivät ne aiheuta säröjä tai muita odottamattomia reaktioita itsessä tai muissa. Olen käsitellyt levyä tehdessä paljon myös perfektionismia ja samaistuin sitä kautta edellä mainittuun ilmiöön paljon. Tämä havahtuminen inspiroi miettimään, mitkä asiat minussa ja omassa käytöksessäni ovat sellaisia, mitä joku muu toivoo minussa olevan ja mitkä taas niitä, jotka ovat lähtöisin aidosti itsestäni ja persoonastani. Prosessi on edelleen kesken, mutta tuo oivallus ja kaikki siitä kumpuavat sävyt muodostavat tämän albumin ytimen”, Nelli Matula kertoo. 

Albumin ainoat vierailevat artistit ovat a cappellayhtye Club For Five sekä maamme menestyneimpiin rap-artisteihin lukeutuva Pyhimys. Heitä molempia kuullaan albumin fokuskappaleella Ojaan.

Club For Fiven Ensi-ilta -albumia voisi kuvailla mun omaksi musiikkikasvatukseksi, osaan sen etu- ja takaperin ulkoa. Olin aina haaveillut, että pääsisin tekemään yhtyeen kanssa yhteistyötä ja Ojaan-kappale tuntuu juuri oikealta tähän. Koen myös Pyhimyksen istuvan tähän hänen monitasoisen ja filosofisen tulkintatapansa ansioista. Biisillä mennään oikein kunnolla syvään päätyyn“, Nelli Matula naurahtaa.

Artistin lisäksi albumin ydintekijätiimin muodostavat tuottajaduo LosRollos ja Ani. Lisäksi levyn kappaleita ovat olleet tekemässä muun muassa Antti Riihimäki, Joonas Angeria, Vilma Alina ja Kaisa Korhonen. Kiltti tyttö -albumille julkaistiin tänään myös sen visuaalista maailmaa esittelevä elokuvallinen traileri, jonka voit katsoa kokonaisuudessaan täältä. Trailerin on tehnyt yhteistyössä artistin kanssa Simelius Simelius ja sen äänisuunnittelusta vastaa Joonas Laaksoharju.

Nelli Matulan debyyttialbumi Jumalatar julkaistiin elokuussa 2019. Levy ylitti platinarajan noin kuukausi julkaisunsa jälkeen ja toi artistille Vuoden naisartisti -ehdokkuuden Emma Gaalassa. Tämän jälkeen Nelli Matula on julkaissut muun muassa kultarajan ylittäneet hitit Sukupuuttoon, Lelu ja Tulevaisuuteen. Kappaleet löytyvät myös tänään julkaistulta Kiltti tyttö -albumilta.

Nelli Matula esiintyy tänään Mall Of Triplassa ilmaisella akustisella keikalla klo 17. Muut artistin tulevat keikat näet täältä.

Nelli Matula somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
+358 400 685 701

Keikat:
Mikko Korpi
mikko.korpi@warnermusic.com
+358 50 371 9229

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOMI-INDIEN LEMPILAPSI ARPPA JULKAISEE ERIKOISSINGLEN AVARUUSKAKUT

Avaruuskakut-kappale on eleetön, mutta pysäyttävä taidonnäyte: tarina ihmisten haaveista ja tarpeista. Kappale on irrallinen julkaisu aikaisemmista singlelohkaisuista, eikä näin ollen…

LANA DEL REY JULKAISEE MAALISKUUSSA UUDEN ALBUMIN

Amerikkalaistähden yhdeksäs albumi julkaistaan 10.3. – ensimmäinen single nyt saatavilla Yhdysvaltalainen Lana Del Rey julkaisee 10. maaliskuuta uuden albumin Did…

BTS-YHTYEEN RM JULKAISI DEBYYTTILEVYNSÄ

INDIGO-ALBUMI ESITTELEE BTS-YHTYEEN RM:N SOOLOARTISTINA Levyllä vierailevat muun muassa Erykah Badu ja Anderson .Paak ”The de facto spokesperson for the…