NELLI MATULALTA TANSSITTAVA KESÄSINGLE DIVA JA DELUXE-ALBUMI

Nelli Matulan Kiltti tyttö -menestysalbumista julkaistiin deluxe-versio
– Kuuntele singlenosto Diva ja kaksi muuta uutta kappaletta täältä!

Nelli Matulan jo ennakkoon kultaa myyneestä Kiltti tyttö -albumista julkaistiin tänään kolme uutta kappaletta sisältävä deluxe-versio. Menestyksekkään Kiltti tyttö -levyn alkuperäinen versio tuli ulos huhtikuun alussa ja kokonaisuus oli neljä viikkoa putkeen Suomen Spotifyn kuunnelluin albumi. Levy kipusi myös Suomen virallisen albumilistan sijalle 2.

Deluxe-albumin kolme uutta kappaletta ovat tanssittava kesähitti Diva, sekä keskenään biisiparin muodostavat kappaleet Mee tai jää ja KPS. Nelli Matulan omien sanojen mukaan kaksi viimeistä kappaletta saattavat albumin tarinan onnelliseen päätökseen. Tarttuva Diva on vuorostaan artistin seuraava virallinen single, joka istuu osuvasti alkavan kesän tunnelmointiin.

Albumikokonaisuutta ajatellen Diva on itsenäinen alter ego -biisi. Kuvailisin sitä oikeastaan itseironikseksi, överi-itsevarmaksi 2000-luvun alun poptähti-karikatyyrifiilistelyksi. Tää biisi on ollut olemassa jo tosi pitkään ja olen oikeastaan vain odottanut oikeaa aikaa sen julkaisulle. Diva on yksi mun omista lemppareista ja tuntuu ihanalta päästää se vihdoin maailmaan“, Nelli kertoo.

Kiltti tyttö -albumi pitää sisällään muun muassa hitit Limbo, Tulevaisuuteen, Sukupuuttoon ja Lelu. Albumijulkaisun jälkeen myös Nellin tulevan kesän keikkakalenteri on täyttynyt entisestään. Säkenöivä pop-artisti nähdään tulevana kesänä monilla festareilla, muun muassa Provinssissa, Qstockissa ja Ruisrockin legendaarisella Rantalavalla. Nellin kaikki tähänastiset keikat löydät täältä.

Nelli Matula somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
puh. 0400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

MERI TIMGREN NIMITETTY JOHANNA KUSTANNUKSEN LABEL MANAGERIKSI

Johanna Kustannuksen uutena Label Managerina on aloittanut kotimaisten artistien markkinointipäällikkö Meri Timgren Ikonisen Love Recordsin perintöä jatkanut Johanna Kustannus on…

SUPERTÄHTI ISAC ELLIOT JULKAISI PLATINAA STREAMANNEEN ALBUMINSA

Kävi miten kävi on Isac Elliotin ensimmäinen suomenkielinen albumi. Levy on streamannut yli 25 miljoonaa kertaa eli platinaa jo ennakkoon.…

SYNKEÄLLÄ JA TUNTEIKKAALLA SOUNDILLAAN IHASTUTTANUT D4VD JULKAISI DEBYYTTI-EP:NSÄ

Romantic Homicide ja Here With Me -viraalihitit siivittivät 18-vuotiaan artistin Billboardin lupaavimpien nuorien artistien listalle “part of the next generation…