EVELINAN SYDÄN SULAA – UUSI SINGLE NYT SAATAVILLA

Evelina euforisissa rakkauden tunnelmissa – uusi single Sydän sulaa nyt ulkona

Uransa huipulla olevan Evelinan juuri julkaistulla Sydän sulaa -singlellä siirrytään viimeisimpien julkaisujen haikeista tunnelmista hempeän romanttisiin mielenmaisemiin. Rakastumisen tunteen täydellisesti vangitseva, artistin itsensä sanoittama ja säveltämä single esittelee parhaimmillaan Evelinan taitoa luoda koukuttavia melodioita ja samaistuttavia tekstejä. Tarttuvan pop-kappaleen tuotannosta vastaa Evelinan luottotuottaja Tido ja se on kolmas single artistin tulevalta neljänneltä albumilta. Singlelle on julkaistu myös henkeäsalpaavan upea, Evelinan visioima ja simelius simelius -tuotantoyhtiön toteuttama aistillinen lyriikkavideo, joka herättää hempeän rakkausbiisin eloon aivan uudella tavalla. Videon voi katsoa alta.

”Tällä biisillä mennään sinne rakkausaallon syvään päätyyn. Kaikki lähti ’Sydän sulaa’ -sanonnasta, joka on suomalaiseen – perinteisesti aika juroon – suuhun aika yllättävä sanapari. Oon aina itse ajatellut, että se on ihanan pehmeä tapa ilmaista olevansa rakastunut tai että joku asia on hellyyttävä. Biisin nimen keksimisen jälkeen tää biisi oikeastaan saneli itse itsensä. Mulle tuli heti tosi vahva tunne, miltä tän pitää näyttää ja simelius simelius herätti mun visiot henkiin. Oon pantannut tähän teemaan sopivia kuvausideoita ja oon niin fiiliksissä, että päästiin päästämään ne tän biisin kautta valloilleen”, Evelina kommentoi.

Kiireiseen keikkakesään valmistautuva Evelina julkaisi tammikuussa tulevan albuminsa viimeisimmän singlen Kyynelii. Haikea ja tanssittava kappale nousi maaliskuussa radiolistan kymmenen soitetuimman kappaleen kärkeen ja on pysytellyt radioiden soittolistoilla tähän päivään asti. Elokuussa julkaistu Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI on ylittänyt platinarajan ja pysyi yhteensä yli neljän kuukauden ajan Suomen 50 striimatuimman kappaleen joukossa Spotifyssa.

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Hänen albuminsa 24K (2016), SOS (2019)ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 200 miljoonaa striimiä ja jokainen debytoi albumilistan kärkikolmikossa. Vuonna 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Evelina saa myös paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavissaan, joissa hänellä on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.

Evelina julkaisee 2. kesäkuuta itsensä ideoiman ja kiehtovasti kuvittaman Auringon ympäri -kalenterin lukuvuodelle 2022–2023. Kalenterista voi lukea lisää tästä.

Evelina somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Keikat:
Hans Koivu & Jussi Laine
Team Agency Oy
booking@team.fi
www.team.fi/artist/evelina

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…