LEGENDAARISEN RUOTSALAISYHTYEEN KEULAHAHMO JOAKIM BERG JULKAISEE SOOLOALBUMIN

Kent-yhtyeen solisti Joakim Berg julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa

Rakastettu ruotsalainen rock-yhtye Kent lopetti uransa vuonna 2016. Nyt yhtyeen solisti Joakim Berg on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa Jag fortsätter glömma. Pitkäsoitto sisältää 11 kappaletta, ja laulaja-lauluntekijä Berg kertoo halunneensa julkaista albumin yllätyksenä ilman singleä, kiertuetta tai haastatteluita.

”Aloitin soolokappaleiden tekemisen vuonna 2019. Olosuhteet ja työtapa ovat olleet tämän projektin kohdalla todella erilaiset kuin Kent-yhtyeen kanssa. Niin sen minusta kuuluukin mennä. Silloin keskuudessamme vallitsi täydellinen demokratia ja teimme kaikki päätökset yhdessä, kun nyt taas päätän kaikesta itse. Ilman upeita vuosia Martinin, Samin ja Markuksen kanssa en olisi voinut kirjoittaa tätä albumia”, Berg kertoo.

Vuonna 1990 perustettu Ruotsin isoimmaksi rockbändiksi tituleerattu Kent ehti julkaista uransa aikana 12 sooloalbumia. Heidän tunnetuimmiksi kappaleiksi nousivat muun muassa Dom Andra, FF ja Kärleken Väntar, jotka ovat olleet jättimenestyksiä ympäri maailman. Yhteensä Kent on voittanut 19 Grammis-palkintoa tehden heistä kaikkien aikojen eniten kyseisiä tunnustuksia saaneen yhtye Ruotsissa. Kentin viimeiseksi jäänyt levy Då Som Nu För Alltid saatiin vuonna 2016, jolloin bändi päätti uransa. Yhtyeen muodostivat Joakim Berg (laulu, kitara), Martin Sköld (basso), Markus Mustonen (rummut) ja Sami Sirviö (kitara).

Voit ladata pressikuvat tästä.

Joakim Berg somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Anniina Baumann
Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…