LYÖMÄTTÖMÄT VIE HOUKUTUSTEN TIELLE

Lyömättömät on julkaissut uuden, vastustamattomasti eteenpäin rullaavan singlensä Houkutusten tie

Solosen, Kosolan ja Xmiehen muodostama rap-kokoonpano vakuuttaa niin livenä kuin levylläkin, ja siitä on myös uusi single osoituksena: rennon raukea biisi jää takuuvarmasti takaraivoon pyörimään. Tyylikäs biisi on looginen, mutta omannäköinen jatko yhtyeen viime vuonna julkaistuille sinkuille Älä koske mun kajariini
ja Helvetti maan pääl.

Bändi kertoo biisistä seuraavaa: “Jos haluaa kasvaa artistina, on kasvettava myös ihmisenä. Jos haluaa kasvaa ihmisenä, on kohdattava omat epäkohdat ja keksittävä niihin toimivia ratkaisuja, jotta matka voi jälleen jatkua kohti parempaa minää. Aika on rajallista. Artistiuden tuomat mahdollisuudet voivat antaa loistavan pohjan henkiselle kasvulle, mutta myös altistaa vaarallisille houkutuksille. Nopeat nousut voivat tuoda mahtavia kokemuksia, tunteita ja elämyksiä, mutta myös tiputtaa sinut loputtomalta tuntuvaan kaninkoloon, mistä ulospääseminen vaatii totaalista mielen pirstaloitumista ja uudelleenrakentamista. Houkutusten tiellä jokainen on altis astumaan ansaan.

Lyömättömät on yhtye, jonka vastustamatonta live-energiaa on todistettu Suomen suurimmilla festivaaleilla, täpötäysillä klubeilla, palkintogaaloissa ja tv-ohjelmissa (mm. Madventures ja Heikelä Syndrooma).

Räpin Suomen mestaruuden jo teininä voittanut Solonen tunnetaan ilmiömäisestä freestyle-kyvystään ja levytetystä materiaalistaan niin soolona kuin eri kokoonpanoissakin. Hänen vuonna 2009 ilmestynyttä Harmaanaaman kirous -sooloalbumia pidetään yhtenä kotimaisen rap-musiikin klassikoista. Vähintään yhtä kova luu on Lyömättömien toinen mc Kosola, jolta irtoaa freestylen lisäksi tuottaminen ja beatboxaaminen. Jälkimmäisessä hän on kaksinkertainen Suomen mestari. Koko homman selkärankana toimii tuottelias Xmies, joka on kunnostautunut musiikin saralla niin dj:n kuin tuottajankin ominaisuudessa, ja jonka materiaalia on julkaistu lukuisilla kotimaisilla ja ulkomaisilla levy-yhtiöillä. Hänen biiteilleen ovat sylkeneet Asan ja Palefacen lisäksi myös mm. JVG ja Pyhimys. Yhdessä tämä kolmikko on Lyömättömät.

Lyömättömät Instagramissa:
Solonen / Kosola / Xmies / Lyömättömät

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com
puh. 040 901 1266

Takaisin uutisiin

Uutisia

RADIOMENESTYSTÄ DEBYYTTISINGLELLÄÄN NIITTÄNYT MINTTU JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Radiolistan 15 kuunnelluimman kappaleen joukkoon debyyttisinglellään kivunnut Minttu julkaisi tänään kolmannen singlensä Yöpakkasii Artistin ensimmäinen julkinen keikka nähdään Lost In…

JUSTIN BIEBER YLLÄTTÄÄ JÄLLEEN UUDELLA LEVYLLÄ

Kanadalainen supertähti Justin Bieber on julkaissut jälleen yllätyksenä kokonaisen albumin, SWAG II. Kokonaisuus toimii jatkumona heinäkuussa niin ikään yllätysjulkaisuna ilmestyneelle…

LYYTI JULKAISEE NELJÄNNEN ALBUMINSA, JONKA KANTAVA TEEMA ON YSTÄVYYS

Kotimaista indiekenttää runomaisella popmusiikillaan hurmaava Lyyti julkaisi tänään uuden albumin Pidän sulle paikkaa. Levykokonaisuus on kuin soiva satukirja, jonka tarinat…