TEFLON BROTHERS VERSIOI JUICE LESKISTÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

Teflon Brothers tiedotti keskiviikkona solmineensa levytyssopimuksen Viron Universalin kanssa – Katso uuden EESTI (On my mind) -singlen viihdyttävä musiikkivideo täältä!

Lukuisista jättihiteistään tunnettu Teflon Brothers nousi kotimaisten medioiden kärkiotsikoihin keskiviikkona tiedottaessaan uudesta levytyssopimuksestaan Viron Universal Musicin kanssa. Uuden kansainvälisen yhteistyön ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon tänään, kun yhtyeen uusi single EESTI (On My Mind) julkaistiin. Kyseessä on uudelleenversiointi Juice Leskisen vuoden 1983 kappaleesta Eesti (On My Mind), josta bändi on muovannut modernin rakkauslaulun Virolle. Biisillä vierailee ex-jääkiekkoilijalegenda Siim Liivik eli Märkä-Simo.

Tänään julkaistavalla musiikkivideolla nähdään Märkä-Simon lisäksi muun muassa Sakari Kuosmanen, virolainen Collegium Musicale –kuoro, Anu Saagim, 5MIINUST-yhtyeen Estoni Kohver sekä moninkertainen vironmestaruusjoukkue TalTech Cheerleaders.

Teflon Brothers on lukuisista jättihiteistään tunnettu yhtye, jonka muodostavat rap-artistit PyhimysHeikki Kuula ja Voli. Yhtye tunnetaan koko Suomen kansaa tanssittaneiden hittien lisäksi aktiivisesta keikkailustaan ia vauhdikkaista live-esiintymisistään. Bändi on lähes 20-vuotisen uransa aikana ollut monessa mukana. Teflon Brothers on muun muassa etsinyt uutta jäsentä nettihuutokaupassa, laulattanut suomalaisia lähes 20 miljoonaa striimanneilla Pämppää ja Hubba Bubba -kesähiteillään sekä viimeisimpänä pyrkinyt Euroviisuihin yhdessä eurodance-kuningatar Pandora kanssa.

Teflon Brothers somessa:
Instagram / Facebook / Tiktok / Youtube

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com

Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…