ANDREI ANTAA SOUNDTRACKIN KESÄKRUISAILULLE

Kepeän kesäisen melodian alta löytyy painavampi sanoma

Vastikään Universal Musicille signattu Andrei julkaisi toisen singlensä. Andrein seuraava single Autopilotti on energinen kesäbiisi, joka on saanut vaikutteita pop-voittoisemmasta rapista kuten The Kid LAROIltaAutopilotti on hyvänmielen kappale, jota artisti kuvailee täydellisenä kesäyön ajelubiisinä. Andrein debyyttisingleen Kyyneleet verrattuna kappale vie soundin puolesta valon puolelle, kun lyriikoissa pysytään edelleen nuoren miehen tunteita tutkivassa riimittelyssä. Kepeän kesäisen fiiliksen alta löytyy painavampi sanoma: sanoitukset kertovat yksinjäämisen pelosta.

Kappaleen tuottajana toimi Skywalk, joka on työskennellyt mm. Pyhimyksen, Anna Puun ja Axel Kalan kanssa.

Kappale syntyi tosi luonnostaan Skywalkin kanssa, vaikka lähettiin testaamaan jotain täysin uutta meille molemmille. Ruvettiin heti molemmat fiilistelemään tätä, mutta mua kuitenkin mietitytti poikkeeko tää biisi liikaa mun normaalista musiikista, vaikkakin sanoitukset oli aihepiiriltään mun ja mun aiemman tuotannon näköiset. Biisi kasvoi koko ajan enemmän ja enemmän, ja todettiin että nyt on täydellinen ajankohta laittaa tää ulos”, Andrei sanoo kappaleesta.

Andrei on nuori ja musikaalinen rap-lupaus, joka räppäämisen lisäksi myös laulaa ja soittaa pianoa. Hän on aikaisemmin julkaissut musiikkia omakustanteisesti ja Överdog rap-labelin kautta yhtyeessä Puolikuu, mutta tuottaa musiikkia nykyään Universalin labelin alla.

Andrei somessa:
Instagram / Facebook / Tiktok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Takaisin uutisiin

Uutisia

F JA 30 MUUTA TUNNETTUA KASVOA OTTAVAT KANTAA SUOMIRÄPIN SEKSISMIIN

Taas mennään -musiikkivideolla joukko tunnettuja henkilöitä ilmaisee kantansa suomiräpissä ilmentyvää seksismiä vastaan – Katso vakuuttava musiikkivideo täältä! Emma-palkittu artisti F julkaisi tänään…

HENE JÄÄSALO JULKAISI TOISEN SINGLENSÄ

Universal Musicille levyttävä Hene Jääsalo on julkaissut tänään toisen soolosinglensä Päiväuni. Biisi kertoo uupumuksen maustamasta arjesta ja on artistin itsensä…

NELINKERTAISTA PLATINAA ALBUMILLAAN STRIIMANNUT KUUMAA ON JULKAISSUT UUDEN SINGLEN

Tuore single Satama on tyyliltään yhtyeelle tyypillinen: suuri, tunnistettava melodia ja tarttuva teksti – ripauksella jotain uutta. Solisti Johannes Brotherus…