SLANI SEASON ON TÄÄLLÄ – DEBYYTTI-EP ULKONA NYT

Kotimaiselle rap-kentälle vuosi sitten noussut Slani julkaisi tänään 444-nimisen EP:n 

Viime kesänä kotimaisella hiphop-kentällä debytoinut Slani julkaisi tänään uransa ensimmäisen EP:n, joka kantaa nimeä 444. Kokonaisuudelta löytyvät artistin tähän asti julkaistut singlet sekä kaksi uutta kappaletta, jotka esittelevät vakuuttavasti Slanin kyvykkyyttä räppärinä. Kappaleiden lyriikat päästävät myös entistä enemmän artistin henkilökohtaisiin mielenmaisemiin. 

“444 symboloi muun muassa rohkeutta ja muutosta, ja koen, että nämä teemat ovat olleet viime aikoina myös omassa elämässäni vahvasti läsnä. Tällä hetkellä on tosi hyvä ja varma fiilis tehdä omaa juttuani, mutta en kuitenkaan pidä mitään itsestäänselvyytenä. Tähän fiilikseen viitaten halusin nimetä myös ensimmäisen EP:ni. Tulen varmasti tekemään vielä isompiakin projekteja urani aikana, mutta ensimmäinen oma EP on mulle kuitenkin merkityksellinen juttu”, Slani kertoo.

Slani kiinnitti kotimaisten musiikkimedioiden huomion viime toukokuussa näyttäytyessään Emma Gaalan punaisella matolla. Hänen debyyttisinglensä Stacks julkaistiin noin kuukausi myöhemmin ja kappale sai soittolistapaikat saman tien YleX ja Suomiräp -radiokanavilta. EP:n julkaisun jälkeen Slani on aktivoitumassa myös keikkailun suhteen. Tänä vuonna hänet voi nähdä esiintymässä muun muassa Lost In Music -tapahtumassa Tampereella.

Slani somessa:
Instagram / Spotify

Lisätiedot ja haastatelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
puh. 0400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

AXEL KALALTA JA AREKSELTA ODOTETTU YHTEISTYÖ

Arvostetusta KPC-kollektiivista tuttu Axel Kala jatkaa vahvaa julkaisuvuottaan uudella singlellä Tyhjää, jolla vierailee yksi Suomen tämän hetken suurimmista rap-nimistä, vastikään kolmella Emma-palkinnolla palkittu Ares. Kappale on jatkumoa…

OLIVIA RODRIGO TEKEE ODOTETUN PALUUN

Supertähti julkaisee kolmannen studioalbuminsa 12. kesäkuuta Pop-sensaatio Olivia Rodrigo on tehnyt odotetun paluun uudella singlellä drop dead. Kappale on ensimmäinen…

MINTULTA ITSEVARMA JA FLIRTTAILEVA SINGLE VIATON

Suomen pop-kentän puhutuimpiin uusiin nimiin lukeutuva Minttu jatkaa nousuaan Vuoden 2026 YleX Läpimurto -listauksen ensimmäiselle sijalle nostettu Minttu on juuri julkaissut uuden…