HELENA ROUDALTA DEBYYTTIALBUMI

Todellinen tragedia on albumikokonaisuus, johon on valettu tunnelmaa hämyisiltä klubeilta ja pikkupaikkakunnan maisemista

Helena Routa julkaisi debyyttialbuminsa, joka kantaa nimeä Todellinen tragedia. Lyriikkalähtöinen artisti sanoittaa teksteissään vatsastakouraisevan täsmällisesti samaistuttavia tunteita aina ikävästä euforiaan. Levyn fokusbiisi Tragedia on tarina isoista menetyksistä ja sydänsuruista, tarttuvalla popmelodialla kerrottuna.

Albumin sävy on samalla sekä tumma että toiveikas ja päiväkirjamaisesti etenevällä kokonaisuudella kuullaan vaikutteita mm. Leevi and the Leavingsiltä, PMMP:ltä ja Lana Del Reyltä.

”Tää levy kuvaa sitä, miten mä oon nähnyt maailman, rakkauden ja popmusiikin. Biiseissä on tarinoita siitä, kun sä ootat elämässä ’sun vuoroa’, sellaista selittämätöntä ikävän tunnetta, joka ei kohdistu suoraan aina ihmiseen tai paikkaan, semmonen ikävä, joka jollain tapaa varjostaa niitä kaikkein onnellisimpiakin hetkiä. Mä oon valjastanu sen tunteen johonkin elämän elokuvallisena näyttävään tarinankerrontaan”, kertoo Helena Routa. Helena Routa julkaisi ensimmäisen omakustannesinglensä millaisista tytöistä sä tykkäät vuonna 2020, jonka jälkeen hänet noteerattiin YleX:n Läpimurtolistalla ja kiinnitettiin Capitol Recordsille. Artistin aikaisemmat singlelohkaisut Helvetti jäätyy ja Jumalasta seuraava löytyvät myös albumilta.

Helena Routa somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
puh. 050 5455 770

Takaisin uutisiin

Uutisia

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…

MIRELLALTA ALBUMI JA KOLME KONSERTTIA SINFONIAORKESTERIN KANSSA

Mirella julkaisee marraskuussa toisen studioalbuminsa, joka saa tammikuussa ainutlaatuiset julkaisukonsertit yhdessä 60-henkisen sinfoniaorkesterin kanssa Kotimaisen popin superlahjakkuuden odotettu kakkosalbumi Ja…

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…